Joulukuun Seksipäiväkirja
ke 1.12.
Kylläpä oli taas mahtava puolituntinen seksiä. Herra X oli ollut pari päivää
työmatkalla, ja lapset oli synttäreillä, joten meillä aikaa seksille. Heti
ensiksi LIUKKARIA reilusti pillulle, ja alkaa vulvan ja klitoriksen käsittely.
Niin siistiä, kun peukalolla tai etusormella pyörittää klitoriksen ympäri. Ja
pikkuhiljaa tahti kiihtyy. Ja X lisää liukkaria usein, heti kun yhtään alkaa
tuntua nihkeältä. Välillä vähän höllää, kun näyttää sille, että en vielä saa.
Näin kannattaakin tehdä, niin sitten voi ottaa vähän niinkuin uudestaan
vauhtia. Ja taas ihan JÄÄTÄVÄ orgasmi, pari pienempää perään. Hetken tauko,
lisää liukkaria, kaksi sormea sisään a-pisteelle, ja voimakasta sormetusta, ja
kyllä ruiskutan, vuolaasti valuen. Huomasi parin päivän tauon. Siitä
kohdunkaulaan varovasti sormilla tunnustellen, ja vittu miten hyvältä tuntuu.
Näitä kaipaan, kun en niitä voi tehdä yksin. Se on kyl jännä, kun mun on
jotenkin pakko tosi usein kääntyä sellaiseen puolittaiseen konttausasentoon,
kun kohdunkaulaa käsitellään. Siitä suoraan jatkuu fistaukseen, oikein kunnon
ruuvausta. Rystyset sisällä, mutta ei todellakaan koko nyrkki. Otan kiinni X:n
ranteesta, ja oikein tungen sitä sisälle vittuun, ja taas aikamoista huutoa,
sen mitä kehtaan. Kyllä on niin harmi, kun ei voi oikeasti käyttää kunnolla
ääntä. Nussimista takaapäin ja pari orgasmia siinä, ja squirttaan kyllä vähän
tässäkin. Sitten kun nussimisen perään sormettaa kunnolla a-pisteeltä, niin
kyllä olin taas kuin Niagaran putous. Oli niin mahtava setti, olin ihan poikki
ja koko kropassa oli kyllä valtavan hyvä olo. Jotenkin erityisen hyvä ja
raukea.
to 2.12.
Laitoin aamupäivällä X:lle viestiä, että onko päivällä seksiä vai runkkaanko?
Ei ollut mahdollista, X:llä oli niin paljon töitä. No, ei kun sohvalle runkkaamaan,
ja sinne pyyhe, lelukassi ja liukkari. Katsoin taas tissipanoa, kelasin saman
kohdan useaan kertaan. Niin hyvä, kun nainen runkkaa tisseillään kyrpää oikein
kunnolla, ja mies laukeaa siihen. Aloitin Ruusulla ja Cleopatralla, ja laitoin
taas anaalihelmet perseeseen. Mutta ruususta loppuikin akku, joten jatkoin
pupulla, ja kohta eka orgasmi. Kokeilin taas anaalidildoakin, mutta ei se vaan
mene, kun vähän. Sitten dildotan lasidildolla ja sormetan g-pistettä, en vaan
millään saa kunnon orgasmia ruiskutuksen kanssa. Joten kokeilenkin laittaa
sormet syvemmälle, ja vittu mähän yletynkin a-pisteelle, ja samantien
squirttaan kunnolla ja saan orgasmin. Luulin, etten ylety, mutta en ollut
aiemmin kokeillut. Olipa hyvä, ja näköjään aina voi oppia uutta. Muidenkin
naisten kannattaa koittaa etsiä a-piste. Onpa mahtavaa, kun runkatessa on
mahdollista saada klitorisorgasmi, g-piste orgasmi ja a-piste orgasmi.
Kohdunkaulaan ei kyllä ylety sormilla, ja lasidildo minusta liian kova sinne.
Ja lopuksi vielä ruusulla orgasmi, squirttauksen kera jälleen. Näin käy nykyään
aika usein, jos olen jo pari orgasmia saanut, ja viimeisen runkkaan ruusulla.
Olin ladannut sitä hetken, niin toimikin jo.
pe 3.12.
Loistaa päiväseksiä jälleen, puoli tuntia täyttä tykitystä. Ensin tietty
klitorisorgasmi, se tärkein. Siitä kunnon sormetusta a-pisteeltä, ja kunnon
squirttausta. Oikein kunnolla taas pillumehut pulputtaa. Kohdunkaulanorgasmit
tuntuu kyllä niin hyvältä, kun niitä ei itse kyllä saa mitenkään tehtyä. Sen
jälkeen pulloa vittuun, ja ruuvausta perään. Nussintaa takaapäin, ja siihen
perään lasidildolla dildottelua. On hyvä, kun takaapäin dildottaa. Osuu vähän
eri kohtaan, ja eri kulmasta. Oli kyllä tosi lähellä, että olisin squirtannut,
mutta, kun tämän jälkeen X sormetti, niin johan ruiskusi. Ja loppuun vielä
vähän fistausta. Olipahan taas kunnon setti.
la 4.12.
Lähdettiin taas X:n kanssa viettämään hotelliyötä. Kun päästiin hotellille,
niin ensin lounaalle, ja sen jälkeen huoneeseen harrastamaan seksiä. Kun olen puhelimessa,
niin X laittaa sillä aikaa valmiiksi kosteussuojan ja pyyhkeen. Käyn suihkussa,
koska tiedossa on suuseksiä. Aluksi pitkään kunnon suutelua, mahtavia
kielareita, oikein kunnon imutusta. Sitten suu ja kieli lähtee kohti pillua ja
klitorista, ai, vittu kun tuntuu hyvältä. Ihanaa, kun vaan painaa kieltä
klitorista vasten, tai kun vaan ihan kevyesti koskee kielen kärjellä
klitoriksen päätä. Siitä tahti kiihtyy, mutta jostain syystä on tiukassa, että
saan orgasmin, luultavasti liikaa viiniä lounaalla. Mutta vihdoin kunnon
klitorisorgasmi, ja jatkuu vaan, koska X vaan jatkaa nuolemista, joten pari
pienempää orkkua perään. Kunnon tauko, ja jään vapisemaan, kun haavan lehti.
Siitä kunnon sormetusta, ja niin jäätävää squirttailua, tulvii. Sitten pulloa
vittuun, ja siitä perään fistausta nyrkillä. Rystyset sisällä, mutta ei nyt
sentään rannetta myöden. Sitten sormet kohdunkaulaan, ja on niin hyvä. Kohdunkaulanorgasmi
kyllä tuntuu niin erilaiselta, kun muut orgasmit. Suosittelen kokeilemaan ja
etsimään varovasti kohdunkaulan. Takaapäin nussimista, ja minä nappaan
anaalihelmet, laitan liukkaria ja annan X:lle, että laitapa. Ei se edes takas
liike tunnu hyvältä, mutta sitten kun vaan jättää sen sisään, niin ihan ok. Ja
taidan squirtata vähän, ainakin siltä tuntui. Mutta loppuun sitten kun
sormettaa, niin oikeesti mitä tulvintaa. Tämän jälkeen
vaan makoiltiin sängyllä ja juotiin viiniä, ennen kuin lähdettiin illalliselle.
Yöllä
myöhään kun tulimme hotellille, niin sitä ennen tuli pitkästä aikaan keskusteltua
kimpasta. Se lähti siitä, kun olimme käyneet striptease clubilla, ja mietimme,
että jos olisi mennyt yhdessä katsomaan privat showta, mutta se olisi tullut
liian kalliiksi. Puhuttiin, että olisi just siistiä, että nainen olisi
sellainen jolla vaikeuksia saada orgasmi. Voitaisiin molemmat häntä sitten
tyydyttää. X innostui ajatuksesta sen verran, että kuiskaili korvaani kiihottavasti,
että mitä hänelle yhdessä tekisimme. Ja samalla alkaa kiihkeä suutelu ja
rintojen nuolenta, huulet lähtee alaspäin pillulle, ja oikein kunnon pillun
nuolentaa. Välillä sormetusta, ja kyllä pillu litisee, ja ruiskutan valtavasti.
Jossain kohtaa sormettaa, ja samalla nuolee klittaa, jolloin ottaa osan
pillumehusta suuhunsa. Minä otan kyrvän käteeni ja runkkaan oikein kunnolla, ai
kun on kiihottavaa, melkein orgasmin saan pelkästään siitä. Takaapäin
nussintaa, ja samalla sormea anaaliin. No joo, ihan ok, mutta ei mitään
ihmeellistä. Alan ottaa X:ltä suihin, niin hän sanoo, että anna pillu tänne,
niin hän nuolee samalla sitä. No siinä 69:ssä sitten jonkun aikaan otetaan
suihin. Ja aina välillä taas sormetusta ja ruiskimista. Kaksi tuntia
nussittiin, klo 5 päästiin vasta nukkumaan, oli kyllä niin mahtavaa, mä niin
nautin tällaisesta. Ja hyvin jaksaa pari tuntia lemmiskellä, koska orgasmit ei
ole niin voimakaita, kun on pikku huppelissa.su 5.12.
Aamupalan jälkeen vielä vika setti, X ottaa Satisfyerin ja aattelee, että sillä
surruttelee, mutta minä vaihdan sen ruusuun, kun on tehokkaampi. Aluksi X pitää
sitä klitalla, mutta aika nopeasti minä otan sen käteeni, ja hoitelen homman. Siitä
perään sormetusta, ja pian X tulee päälleni nussimaan, pidän jalkoja hartioilla.
Hetken päästä ruiskii spermat pillun päälle, ai että kun on kiihottavaa.
Lopuksi vielä pyysin kohdunkaulanorgasmin ja kunnon sormetukset. Kylläpä oli nautinnollinen
viikonloppu seksin suhteen. Neljä hyvää settiä kahden vuorokauden aikana. Kyllä
oli pillu saanut kyytiä, mutta ei kipeä, koska koko ajan on liukkaria reilusti
käytössä.
ma 6.12.
Päivällä X lähti lasten kanssa leffaan, niin minulla oli 2,5 tuntia omaa aikaa.
Ensin ajattelin, että en runkkaa, kun ei niin tuntunut sille, että olisi
tarvetta. Mutta kyllä mä sitten kuitenkin kaivoin ruusun esille, ja laitoin
pornon päälle. Yhden orgasmin vaan vetäisin.
ti 7.12.
Meillä oli mahtava, tehokas kakskyt minuuttinen. Oikeesti ehti tehdä vaikka
mitä, ei ollut siis enempää aikaa. X vähän kyselee aluksi, että mitä tehdään.
Hetken mietin, että jätetäänkö klitorisorgasmi välistä, ja hoitelen sen sitten
yksin myöhemmin, kun muut mennyt nukkumaan. Mutta kyllä sitten sanoin, että
haluan sen. Tai X tekee vähän, että tehdäänkö tämä, ja samalla hieroo klittaa.
Jonkun ajan päästä jälleen multiorgasmi, kaksi jo sain, niin X lopettaa ja
olisi jo sormia laittamassa pilluun, mutta sanon, että jatka, ja vielä kolmas
orgasmi klitorikselta. Sitten pakko pitää pieni tauko, vasta sitten sormet
sisään ja ihanaa sormetusta a-pisteeltä. Ja olen kuin Niagaran putous, jalat ja
koko kroppa tärrää. Ja kohdunkaulanorgasmi, ja perään pyydän vähän fistausta,
ihanaa ruuvausta. Siitä X tulee nussimaan takaapäin, ja siinäkin orgasmi, alkaa
ehkä samaan aikaan, kun x:llä, mutta jatkuu, kun hän jo ottaa kyrpänsä pois
pillusta. Minä köyristän selkäni, ja jännitän kroppani, ja siinäkin vähän
niinkuin työnnän, ponnistan orgasmin loppuun, vaikea selittää. Heti kunnon
sormetukset perään.
Varmaan kuusi orgasmia ehdin saada, voimakkaita kunnon orkkuja. Jos tällaisia
saa paljon, niin oikeasti 45 minuuttia on melkein maksimi, mitä tällä tahdilla
jaksaa. Sitten pitäisi olla breikkiä, tai vähän jotain muuta välissä. Tämä oli
tällainen todella kunnon orgasmitykitys. Ei varmaan monille sovi, mutta minulle
passaa.
ke 8.12.
Kiire päivä töissä, ei mitään mahdollisuutta runkata päivällä. Enkä sitten
illallakaan. Joten orgasmivapaa päivä siis.
to 9.12.
Vittu mitä settiä taas. Aamulla kysyin X:ltä, että onko päivällä seksiä tai
sitten mä tartten rauhallisen runkkaushetken. Alkoi olla kova panetus, koska
eilen en tehnyt mitään. Pyysin, että X laittaa käsikahleet, ja kiinnitti ne
oikein kiinni sänkyyn, ja silmälaput silmille. Sitten alkaa loistava pillun
käsittely, kiusaa oikein pitkään, ja hyväilee makeasti klitorista ja koko
vulvaa, minä kiemurtelen ihan kiimaisena. Kohta kunnon multiorgasmi, ekan
aikana oikeesti hetkellinen"Black out". Oikeasti pimenee ihan
sekunniksi, näin käy kyllä aika useinkin. Toinen pienempi perään, ja sitten X
hidastaakin jo tahtia, mutta näkee sitten, että saan kolmannen, jos kiihdyttää.
Sitten kunnon tauko taas, X on jo laittamassa sormia sisään, mutta minä laitan
jalkoja kiinni, kun ei vielä pysty. Sitten avaan jalat, kun olen valmis. Ja,
voi vittu mitä ruiskutusta, tulvii. Sitten muutamat kohdunkaulanorgasmit, on
ihan jäätäviä. On siistiä, kun on laput silmillä, niin ei tiedä mitä
seuraavaksi tapahtuu. Saankin seuraavana pulloa vittuun, aaah. Heti perään
kunnon nussintaa, jalat nostettuna koukkuun sivuille, onpa hyvä. Kun X on
lauennut, niin käännän pyllyn ja sanon, että anna vähän piiskaa. Niin
ihmettelen eka, että sormetko pilluun, niin ei kun lasidildolla dildotti ja
samalla piiskaa, ihan hemmetin hyvä. Enpä ollutkaan saanut piiskaa pitkään
aikaan. Sitten sanon, että voitko fistata. Oikein kunnon keinutusta ja
ruuvausta. Mä niin nautin, ja sanonkin ja vittu, kun tuntuu hyvältä ja kiroilen
samalla ihan helvetisti. Lopettaa jossain kohtaa, mutta sanon, että vielä
vähän. Loppuun riittikin yhdet kunnon sormetukset squirttauksen kera. Oli kyllä
niin saatanan hyvä setti, ja yllättäen taas ihan poikki tällaisen jälkeen.
Kyllä sai pillu ja koko kroppa kyytiä.
pe 10.12.
Meillä piti olla seksiä päivällä, mutta X:n työt ei antanut myöden. Olin
saunasta happihyppelyllä, niin huomasin sohvalla istuessani, miten pillu oli
ihan märkä, ja mua niin panetti. Joten saunassa oli pakko sormettaa vähän, kyllä
helpotti, ja vähän squirttasin. Ei ollut kovin suuret odotukset, että seksiä
olisi illallakaan. X oli ihan väsynyt ja tosi stressaantunut töistä. Joten
seksi ei ihan heti ensimmäisenä mielessä. No, tulihan siinä jotain kränääkin,
ennen kuin hän meni nukkumaan. Minä siinä sitten jo hyvissä ajoin aloin
asennoitua runkkaukseen, toin lelut, pyyhkeen ja liukkarin olohuoneeseen. Kun X
meni nukkumaan, niin katsoin pitkän aikaa ensin telkkaria, että on varmasti
nukahtanut, ja sitten vasta aloin hommiin. Laitoin kännykästä pornhubin päälle,
ja ensin ajattelin ihan vaan katsoa anaaliseksiä. Oli erilaisia pätkiä,
tungettiin sormia, kättä, kyrpää, isoa ja pientä dildoa. Ei se mua kyllä saanut
yhtään kuumaksi, joten hain lesbo squirt, niin johan lähti. Oli kyllä niin hyvä
yksi pätkä, missä kaksi naista oikein kiljahteli ja ruiski kaaressa vuorotellen.
Olisi se kivaa, jos itsekin sillä tavalla ruiskisi. Niistä ei kyllä aina tiedä,
että onko feikkiä. Aloitin ruusulla, ja ei mennyt kauaa, kun eka orgasmi.
Sitten ihan sormetin g- ja a-pistettä, ja hyvin ruiskuaa ja orgasmi. Jäi vielä
kiimaa, niin ruusulla kolmas orgasmi.
la 11.12.
Oli vähän nihkeä tunnelma koko päivän, X teki töitäkin. Ja mua jo vähän vitutti
ilta valmiiksi, että ei ole varmasti seksiä tänäänkään. Tosi tiukka työviikko
X:llä edessä, ja oli menossa myös sunnuntaina töihin. Sain onneksi olla iltapäivällä
pari tuntia yksin, kun muut olivat menossa. Ensin ajattelin, että en runkkaa,
jos vaikka illalla olisikin seksiä, mutta hirveästi en sen varaan laskenut.
Tai, että runkkaisin vasta kun muut mennyt nukkumaan. Mutta sen verran pillussa
jo tykytti, että en jaksanut odottaa iltaan. Ja jos vaikka seksiä olisikin,
niin ehtii olla siihen taukoa. Porno vaan päälle ja lelut esille. Ruusulla
ensimmäinen orgasmi, sitten sormetusta orgasmin ja ruiskutuksen kera. Kyllä
tosiaan helposti saa ruiskuamaan, kun laittaa sormet sinne syvemmälle
a-pisteelle, ihanaa, kun löysin sen, tai siis kokeilin sormia syvemmälle. Ja
loppuun vielä kolmas orgasmi ruusulla. Ja vieläkin jäi kiimaa, kauhea panetus.
Kyllä nussimistakin ja kyrpää jo kaipaisin.
su 12.12.
Laitoin päivällä tekstarin X:lle, että milloin meillä on seksiä seuraavan
kerran, että perjantainako? Laitoin, että ei tarvitse olla, en odota, mutta
haluan tietää, että milloin. Hän soitti, ja sanoi, että perjantaina varmasti
onnistuu, kun tämä viikko sitten ohi. Olin ajatellut, että runkkaan illalla,
kun muut menneet nukkumaan, mutta pyysinkin X:ltä, että voiko vähän sormettaa.
No sain sormetusta ja pari hyvää kohdunkaulanorgasmia, niin ei minulla
ollutkaan sen jälkeen enää sellaista oloa, että olisi pitänyt vielä runkata.
Joten se riitti vallan hyvin.
ma 13.12.
Päivällä siis ihana rauhallinen runkkaushetki, porno päälle ja lelut esille.
Cleopatra pilluun surisemaan, anaalitappi perseeseen ja Wandi klitalle. Ja ei
kyllä kauaa mennyt, kun jo ekan orgasmin sain. Kyllä wandi on tehokas, täysillä
ehkä jopa liiankin. Sitten lasidildolla dildottelua, ja lopuksi ihan sormilla,
ja kyllä heti squirttaan, kun a-pisteelle sormet laitan. Kiva kun se
anaalitappi tuntui sormiin. Kokeilin taas vähän myös anaalidildoa, mut ei se
vittu mene, kun ihan vähän. Vielä kolmas orgasmi ruusulla. Kyllä tahtoi kestää,
ja ihan hikikin ehti tulla, mutta kylläpä sitten olikin hyvä. Pakko oli vielä
perään sormettaa, että sain squirtata.
ti 14.12.
Tänään taas mentiin runkkauksella. Tein ensin jopa anaalipesun, kun ajattelin
kokeilla vähän anaalijuttuja. Porno päälle, ja Wandi klitalle, hanska käteen,
ja anaali liukkaria sormiin ja anaalitappiin. Helposti se menee, mutta ei vaan
se edes takas liike tunnu hyvältä, sormi oli ihan ok. No, vetäisen sen
klitorisorgasmin, että anaalitappi perseessä. Sitten kokeilen taas
anaalidildoa, niin ei se vaan mene kuin vähän. Mä varmaan tartten sen mallisen,
että se on kapeampi siitä päästä. Kokeilen jopa lasidildon kapeampaa päätä,
mutta eihän se nyt mene alkuunkaan. En mä tiedä, mitä mä kuvittelin. Aattelin
ehkä, että kun se on kova, niin menisikö? No dildotan ihan vaan pillua, ja
sitten sormilla pääsen ruiskaseen ja orgasmi. Loppuun vielä kolmas orgasmi
ruusulla. Ja juuri ehdin saada orgasmin ennen kuin akku loppui. Pupusta oli jo
aiemmin loppunut. Kyllä noilla leluilla saa erilaisia orgasmeja, paras kyllä
tulee ruusulla, ja sillä tosi usein squirttaankin. Olisinko pupulla vaan yhden
kerran squirtannut. Wandilla saa nopeasti kyllä, mutta ei ole niin voimakas,
kun ruusulla, Satisfyer jossain siellä välimaastossa. Sitä harvemmin käytän,
kun ruusussa sama idea, mutta se on parempi.
Tämän jälkeen tilasin Sinfulilta kaikenlaista anaalilelua, kun siellä oli
ilmaiset postikulut. Voi kyllä olla, että tässä käy kohta samalla tavalla kuin
viimeksi. Kun tein tosi monta kertaa noita anaalikokeiluja, eikä niistä oikein
mitään tullut, enkä mitään nautintoa juuri saanut. Niin sitten pidinkin monen
kuukauden tauon, enkä tehnyt yksin tai me ei X:n kanssa tehty mitään.
ke 15.12.
Kyllä alkoi olla jo apaattinen ja surullinen olo, kun ei ole ollut seksiä
viikkoon. Viime viikon torstaina viimeksi. Ihan kyyneleet tuli silmiin, niin ei
kun vaan nieleskellä ja pyyhkiä ne pois, ettei X nää. Mä niin kaipaisin
kosketusta, halausta ja suutelua, ja toki seksiä ja orgasmeja. Pikaisesti
päivällä vetäisin ruusulla yhden orgasmin, istuin keittiön pöydän ääressä, ja katsoin
pornoa. Mietin, että pyydän kyllä edes vähän sormetusta illalla, mutta olipa
virhe. Sanoin vasta, kun oltiin menossa nukkumaan, että voinko saada vähän
jotain, niin X vaan tiuskaisi, että no tuu tänne voi hän jotain nopeasti tehdä.
No, en todellakaan mennyt, itku tuli ja ihan helvetin paha mieli. Ei olisi
pitänyt sanoa mitään.
to 16.12.
X:n tiivis työputki päättyi, ja vähän haaveilin, että josko olisi seksiä jo
illalla, vai vasta perjantaina päivällä kuten olimme sopineet. Mentiin
nukkumaan ja yllättäen X tulikin ihanasti halaamaan ja suutelemaan, oikein
kunnon kielareita pitkästä aikaan. Mulla niin sydän hakkaa, koko kropassa
kihelmöi, ja kyyneleet tulee silmiin, kun mä oon niin odottanut, ja tuntuu niin
hyvältä. Siitä käsi lähtee rinnoille ja ristiselkään ristiluulle. Ja
ensimmäinen orgasmi sieltä, en olekaan vähään aikaan saanut, olin kyllä
herkillä. Pillu jo ihan märkänä, ja painetta kertyy. Huulet lähtee alaspäin
pillua kohti, vähän nivusilta, häpyhuulilta ja klitorikselta. Saatana, kun
tuntuu hyvältä, oli jo melkein kaksi viikkoa, kun olin viimeksi saanut suuseksiä.
Alkaakin oikein kunnon lipominen, ja tahti kiihtyä, jossain kohtaa otan kiinni
X:n päästä, että höllää vähän. Niin tekeekin sitten niin, että ihan juuri ja
juuri koskee edes klitoriksen, tää on niin parasta, siitä alkaa jälleen tahti ja
voimakkuus kiihtyä. Minä tarvitsen voimakasta ja nopeaa kiihotusta. Jälleen
kunnon multiorgasmi, useampi pienempi perään, painan X:n päätä pillua vasten ja
hän jatkaa nuolemista. Tai ei se oikeastaan ole nuolemista, koska hän liikuttaa
koko suuta ja päätä. Minulle ei tosiaan riittäisi pelkkä kielellä nuoleminen,
en saisi orgasmia. Orgasmien jälkeen taas ihan vapisen ja hetken tauko, ennen
kuin sormetusta, ja ai että, kun saa squirtata oikein kunnolla. Kohdunkaulan
käsittelyä pitkän aikaa, ja on kyllä mahtavaa, koska tätä ei voi tehdä itse. Nousen
taas puoli-ituvaan asentoon, ja huudan, ihan kuin synnyttäisin. Siitä suoraan
fistausta, käsi on nyrkissä, ja juuri menee rystyset. Mutta tällä tavalla kun
ruuvaa, fistaa, keinuttaa kättä, niin vittu kun on hyvä, kannattaa kyllä kokeilla.
Voi tehdä myös sormet suorina, mutta juuri ne rystyset hieroo niin mahtavasti
g-pistettä, klitoriksen sisempiä kaaria ja pillun suuaukkoa, niin tällöin saa
aivan käsittämätöntä tyydytystä. Itse siinä kiihotan samalla klitorista, taas
sanonkin, että vittu kun tuntuu hyvältä. Siitä X tulee päälleni nussimaan,
minun jalat harteilla, huudan, vittu nussi mua. Lopuksi vielä parit hyvät
sormetukset squirttauksen kera. Ja kyllähän mulle vielä lopuksi tulee itku.
Sanoin lopuksi, että ai että kun oli hyvä, oli kyllä niin hyvä olo tällaisen
setin jälkeen. Ja sekin vielä, kun ei tiennyt, että onko seksiä vai vasta
huomenna. Kannattaa kyllä seksin aikanakin kommentoida, että mikä tuntuu vaikka
erityisen hyvältä. Tai jos se ei siinä tunnu luonnolliselta, niin vaikka sitten
jälkikäteen. Ei toinen voi muuten ehkä tietää, vaikka X kyllä aika hyvin näkee
ja kuulee, mikä minusta tuntuu erityisen hyvältä. Joskus olen vaikka sanonut,
että se tuntui hemmetin hyvältä, niin hän saattaa sanoa, no kyllä huomasin, tai
kuulin.pe 17.12.
Meillä oli ihana, tehokas kakskyt minuuttinen. Herra X tuli töistä, tyydytti
täysin minun seksin nälän ja jatkoi vielä töitä. Ei edes pusua alkuun, vaan
suoraan hommiin. Ensin klitoriksen kiihottamista sormilla, ja jäätävä
multiorgasmi jälleen, pari pienempää perään. Siitä a-pisteen sormetusta, ja
ruiskutusta. Sitten ihana kohdunkaulanorgasmi, ja samalla itse kiihotan
klitorista, siitä sitten viinipulloa vittuun. Limupullo oli hävinnyt jonnekin,
niin kokeiltiin viinipulloa. Oli vähän huono, kun se pullon kaula oli niin
pitkä, eli meni lähelle kohdunkaulaa, mutta se paineen tunne oli hyvä. Siitä
fistausta, ja hyvin menee suoraan nyrkki, ei nyt todellakaan rannetta myöden, mutta
juuri silleen ihanasti, on kyllä niin hemmetin hyvä. Mä olin niin tyytyväinen
ja tyydytetty tämän jälkeen. Ainakin kuusi voimakasta orgasmia sain. Ei varmaan
monille tällainen sovi, mutta mulle sopii.
la 18.12.
Lapset lähtivät aamulla joulujuhlaan, niin mehän harrastettiin seksiä. Oltiin
sovittu tämä jo perjantaina, X on tämän illan pois, niin senkin takia hyvä,
että seksi onnistui päivällä. Minä hyppään hoitopöydälle, ja laitetaan porno
päälle. X antaa yhden pusun, ja minä sanon "vitsillä", että kiva,
yhden pusun sentään sain, kun eilen en sitäkään, en siis mitenkään pahalla. X
siihen, että olepa nyt hiljaa, ja nauti, ja laitetaanpa vielä silmälaputkin.
Aloittaa klitoriksen ja vulvan käsittelyn ja hivelyn, on niin hyvä. Oikein
kunnon pyörittelyä, kutittelua ja sivelyä, X tekeekin vaihteeksi silleen poikittais
liikettä, kuten minä sen tekisin. Mutta vaihtaa välillä pitkittäis
suuntaiseksi, kuten yleensä tekee. Ihan jäätävä orgasmi taas, ja pari pienempää
perään, näköjään nykyään melkein aina näin. Ja taas kunnon tauko välissä, ja
siitä sormetusta. Oikeasti kunnon sormetus a-pisteeltä, on niin paljon parempi,
kun g-pisteeltä, kannattaa ehdottomasti etsiä a-piste. Se on muutama sentti g-pisteeltä
eteenpäin, ei ehkä niin koukistetuin sormin. Kohdunkaulanorgasmissa nousen
puoli-istuvaan asentoon ja huudan, ihan kuin synnyttäisin. Sitten pulloa
pilluun, nyt oli taas limupullo käytössä. Nussintaa takaapäin, ja mäkin saan
katsoa pornoa, kun X nostaa kannettavan nenän eteeni. En mä sitä kyl edes
katsoisi, mä vaan nautin silmät kiinni ja nyt oli laputkin silmillä. Nussiessa
kans parit orgasmit, ja kun X on lauennut, niin jatkaakin heti perään
lasidildolla, saatana kun on hyvä. Pillun nesteet ja sperma vaan valuu
lattialle. Siitä takas hoitopöydälle ja sormetusta, ja loppuun vielä pyydän
fistausta, oikein kunnon ruuvausta. Olipa taas mahtava puolituntinen.
su 19.12.
Iltapäivällä X sanoi, että täytyy viedä auto pesuun. Minä siihen heti, että mä
tuun mukaan, siellä voi tehdä jotain 😊. Vietiin kuopus treeneihin ja ajettiin autopesuun, no siellä oli varmaan
10 autoa jonossa, joten mentiin toiseen paikkaan. Se olikin vain parin minuutin
pesukatu, joten ei siinä mitään ehtinyt tehdä. No ajettiin sieltä yhdelle
sivutielle, minä olin tietysti varustautunut pyyhkeellä ja liukkarilla. Toinen
housunlahje ja kenkä vaan pois, nostan jalan koelaudalle, lasken penkkiä vähän
taaksepäin, ja otan käsillä kiinni niskatuen radoista, olipa hyvä. X levittää
liukkaria pillulle ja alkaa sormettaa, ja kyllä ruiskuaa, ihan reisille asti
räiskyy. Ja mikä ihan parasta, niin saa huutaa niin kovaa, kun haluaa, ei
tartte miettiä, että joku kuulee. Ja niin siistiä tällainen spontaani sormetus
autossa ja vähän kun vielä riskiä, että voiko joku nähdä. X meni aikaisin
nukkumaan, joten minä vielä runkkasin ruusulla. Katsoin kännykällä taas
Pornhubista ihanaa lesbopornoa, missä oikein kunnolla squirttaillaan. Niin
mahtavaa, kun ne naiset oikein kiljahtelee samalla.
ma 20.12.
En runkannut päivällä, joten pyysin illalla vaan lyhyet sormetukset X:ltä,
hyvin riitti se. Kaksi kunnon sormetusta, hyvät orgasmit ja squirttaukset. Ei
ollut tarvetta sen kummemmin runkkailla lisäksi, olimme sopineet seksihetken
tiistai aamupäivälle.
ti 21.12.
Aamupäivän seksihetki siirtyi iltapäivään. Hain vihdoin postista Sinfulilta
tilatut anaalilelut, tai perselelut on aika hyvä nimi. Oli lasinen, melko iso
anaalitappi ja Satifyerin kolmen erilaisen anaalitapin setti. Sitten ihan
lasidildo, mikä ehkä joskus voisikin vaikka mennä perseeseen. Se maksoi vaan
alle kympin, niin samalla tilasin. Mutta ehkä enemmän pilluun se mulla tulee
käyttöön. Ei varmaan niin hyvä, kun mun nykyinen, kun se oli suoran mallinen.
Iltapäivällä päästiin sitten hommiin. Menen makkarin sängylle valmiiksi, porno päälle, otan wandin ja laitan sen klitorikselle surisemaan. Sammutan sen hetkeksi, kun X tulee ja sanon, että voin tehdä tällä, laita sormet pilluun. Wand tuntuu voimakkaalta, hiljennän vähän, kun en halua ihan heti laueta. X ei kyllä juurikaan voi samalla sormettaa, koska minä jännitän jalat ihan suoriksi ja puristan pakarat yhteen kun laukean, aah voihkaisen ja ihana hyvän olon tunne valtaa koko kropan. Hetken tauko, sormet pilluun ja kunnon pillun pulputusta sormetuksen tahdissa. Ja minä voihkin kiimaisena, välillä aika matalasti melkein murahtelen squirttauksen tahdissa. Ja joskus, aika useinkin naurahtelen, ja kylläpä sitä pillumehua tuleekin. Kun X laittaa sormet kohdunkaulaan, niin minä laitan toisen käden sormet peräaukolle ja hieron sitä ja toiset sormet klitoriksella. On kyllä saatanan hyvä, kiihotusta kolmesta kohdasta, ja huudan sen mitä kehtaan. Siitä pulloa pilluun ja minä jatkan samalla klitoriksen kiihottamista. Käännyn kontilleni ja X tulee nussimaan takaapäin, otan taas Wandin klitalle. En saa siinä asennossa orgasmia, joten jatkan selinmakuulla loppuun, kun X on lauennut. Ja ihan jäätävä orgasmi taas, kunnon huudon kera. X kysyy, että mitäs vielä tehdään, niin sanon, että fistausta, ja X:hän ruuvaa menemään. Loppuun kunnon sormetukset ja squirtit. Tuntuu niin kyllä koko kropassa ja pillun pohjassa asti, kun osuu JUST siihen The kohtaan, ja se on A-piste. Kyllä g-piste orgasmit kalpenee a-piste orgasmien rinnalla.
Illalla, kun muut oli mennyt jo nukkumaan, niin aattelin, että jos runkkaisin kuitenkin, ja kokeilisin pitkästä aikaa ihan vaan sormilla. Sormet klitalle ja alan hieroa, aikalailla suoraan alan kiihottaa nopeasti ja voimakkaasti. Kylläpä onkin "työlästä", käsi väsyy, ja sitä hengästyy ihan toisella tavalla. Tuntuu, että kohta kaikki herää, kun huohotan niin kovaa. Jonkun ajan päästä kuitenkin orgasmi, mutta se on kyllä sellainen puolittainen, vähän vajaaksi jää. Ajattelen, että haenpa ruusun makkarista, että vetäisin sillä nopeasti toisen perään. No, eipä ollutkaan niin helppoa. Ehkä olisi pitänyt katsoa pornoa, josko olisi auttanut. Siis oikeasti kesti varmasti ainakin 15-20 minuuttia, olin aivan hiestä märkä ja jo ihan poikki. Mutta mä en kyllä kovin helposti luovuta. Vittu, vihdoin kun orgasmin sitten sain, niin kyllähän se kunnon squirtin kera tuli ja sohva märkänä. Ei ollut pyyhettä, kun en ajatellut, että siinä näin käy. Ei kun vaan märkää rättiä hakemaan ja sohvaa putsaamaan😀.
ke 22.12.
Meillä oli päivällä kyllä jotenkin erikoinen seksihetki. Makoiltiin hetki
sängyllä ja oltiin vähän, no mitäs tehtäisiin? Suudeltiin, ja X nuolee nänniä
ja alkaa hieroo koko vulvaa ja klitorista. Oikein pitkän aikaa, rauhassa
kiihottaa ja koskettelee pillua. Siitä alkaa tahti kiihtyä, ja tuntuu, että
kestää. Minä jo mietin edellis illasta johtuen, että apua, enkö enää saakaan
helposti orgasmia? Laitan jalat kiinni, että X höllää tahtia, ja pieni tauko,
ja aloittaa sitten vähän niinkuin alusta, no kyllä saan orgasmin. Sanon sitten,
että teepä orgasmikontrollia, ennen kuin sormetat. Ai, kun siistiä, kyllä kiima
ja kiihotus kasvaa. X tekee vaikka kuinka monta kertaa, ja minä vaikeroin
kiimaisena. Mietin ja odotan, että milloin saan loppuun asti ja pääsen
squirttaan. Ai, saatana kun vihdoin saan kunnolla laueta, ja kyllä squirttaan
valtavasti. Jään makoileen, ja X:n puhelin soi, än menee puhelimeen hetkeksi.
Kun olen toipunut orgasmista, niin otan yhden uusista anaalitapeista, laitan
liukkaria ja tapin perseeseen, menee aika helposti. X tulee takaisin ja jatkaa
siitä kohdunkaulan käsittelyä, tappi perseessä ja samalla kiihotan sormilla
klitorista. Siitä menen kontilleni, ja X nussii takaapäin, ja läpsii samalla
perseelle. Kun on heittänyt spermat sisääni, niin dildottaa lasidildolla. Ja on
kyllä tosi lähellä, että squirttaisin, mutta en sitten kuitenkaan. Joten X sormettaa,
niin aivan valtavaa ruiskutusta. Jälleen kuin Niagaran putous, kyllä oli pyyhe
märkänä tämän jälkeen.
to 23.12.
Meillä oli päiväsauna, niin sanoin X:lle, että älä lähde vielä, odotetaan, että
kuopus lähtee ensin pois. Ovi lukkoon ja suihku päälle, ai, vittu kun oli
siistiä saada sormetusta ja ruiskia lattialle. X lähti pois ja minähän jatkoin
saunassa yksikseni, sormet klitorikselle ja koko pillun hyväilyä. Mua niin panetti,
ja pillu ihan märkänä. Illalla sain pitkään hyvää sormetusta.
pe 24.12.
Minä sain jo joululahjan, pukki tuli sittenkin 😀. Alkoi olla jo vähän stressiä, että miten saadaan päivälle järjestymään
seksihetki. Minulla oli jo kova panetus, ja pillussa tykytti, kun en olut
edellisenä päivänä klitorisorgasmia saanut. Juuri sen takia klitorisorgasmi on
tosi tärkeä, se antaa sen täydellisen tyydytyksen. Muuten helposti jää kiima
päälle. Saatiin lapset kuitenkin lähtemään ulos pienen kiukuttelun jälkeen, aivan
mahtava puolituntinen ehdittiin vetää. Niin jäätävä multiorgasmi alkuun, että
oksat pois. Varmaan viisi orgasmia, yksi iso ja neljä pienempää perään. Pieni
tauko aina välissä, ja X jatkaa sormilla klitoriksen kiihottamista, ja aina
uusi orgasmi. Taas sellaisia pieniä "Black outteja". Valtavaa squirttailua
ja kunnon tärräysorgasmeja kaikki, pillun ruuvausta ja nussimista takaapäin.
Kyllä on mukavaa aloittaa joulunvietto tällä tavalla. Tämän jälkeen
joulusaunaan ja herkkuja syömään. Olisin vielä niin illalla halunnut seksiä, mutta en sitten kauheasti edes mitään
yrittänyt, kun olisin tiennyt, että ei X jaksa. Ja pakeista olisi vain paha
mieli tullut.
la 25.12.
Mutta heti sitten aamulla menin kiimaisena X:n kimppuun. X laittaa liukkaria ja
alkaa hyväillä pillua ja klitorista. Ai, että kun tuntuu niin hyvältä,
erityisesti klitoris tykyttää. Aika nopeasti X laittaa kaikki sormet sisään, ja
nyrkissä fistaa. Tosi nopeasti menee koko käsi. Itse kiihotan samalla
klitorista, mutta en orgasmiin asti kuitenkaan, lapset hereillä viereisessä
huoneessa. X tekee taas vähän aikaa orgasmikontrollia, ennen kuin kunnolla
sormettaa orgasmiin ja ruiskutukseen asti. Ja kyllä taas pillumehua tuleekin,
ja koko kroppa tärrää. Orgasmin jälkeen käännän selän ja menen ihan kippuraan,
sellaiset jälki tärräykset siinä. Nukuin vielä hetken aikaa, sitten aamupala ja
pakattiin tavarat, että lähdetään appivanhempien luokse. Mulla niin tykytti
pillussa, kun en ollut saanut klitorisorgasmia, ja oli aika kireä olo. Sanoin
X:lle, että voiko lapset mennä jo edeltä autoon, niin pikaiseen hoitelen
itseni? Äkkiä housut pois, sängylle ja ruusu klitalle. No onneksi ei mennyt
kauaa, kun kunnon orgasmin huudon kera sain. X pakkaili keittiössä vielä
viimeisiä tavaroita samalla.
Mutta olipa mahtava joulupäivän saunareissu anoppilassa. Kun kuopus oli lähtenyt pois, niin alkoi tapahtua. Ensin kunnon sormetukset suihkussa, ja on niin siistiä, vapauttavaa ruiskia vaan lattialle menemään. Sitten ollaan happihyppelyllä, ja istun korituolissa. Heitän pyyhkeen pois päältäni, nostan jalan käsinojalle, ja sanon X:lle, että voitko vähän nuolla. Sanon, että ihan kuin Emmanuelle, ja kyllä on niin saatanan kiihottavaa ja pornoa meininkiä, oikeasti olo on kuin Emmanuellalla. Ja X lipoo kuin mikäkin, vittu mitä meininkiä. Ja vielä vähän riskiä, että jos joku tulee. Pakko oli vielä saada sen jälkeen yhdet sormetukset, oli niin kertynyt painettu pilluun. X valvoi isänsä kanssa tosi myöhään, ja kun tuli nukkumaan, niin kyllähän minä siinä vähän jotain yritin, mutta eipä oikein tullut mitään. Ihan hetken sain sormetusta. Vähän jo sitten etukäteen mietin, että kyllä kusee varmasti seuraava päiväkin seksin suhteen. Kun näin myöhään valvoi.
su 26.12.
Lähdettiin vasta myöhään iltapäivällä pois anoppilasta. Siinä sitten kotona
katsottiin telkkaria ja viiniä juotiin, ja X jo puolittain nukku sohvalla, ja
mua jo vitutti, että ei seksiä ole. Ja kun seuraavana päivänä oli lähtö perheen
kanssa kylpylään, niin ei sittenkään seksihetkeä saisi edes järjestymään. No
riidoissa mentiin nukkumaan, en sitten runkannutkaan, olin itsekin aika
väsynyt, ja uni kuitenkin tuli helposti.
ma 27.12.
Aamulla vielä nihkeä meininki jatkui, mutta menin sitten jossain kohtaa X: ää
halaa, ja sanoin, että ei nyt enää riidellä. Olin ajatellut, että ajan autolla
jonnekin, ja käyn surruttelee ruusulla. X siinä sitten hetken päästä tulikin ja
vinkkasi, että mennään makkariin, alkaa sormeileen pillua ja kiihottaa
klitorista. Minä en kunnolla pysty rentoutumaan ja antautumaan, kun lapset on
niin hiljaa pelaamassa kännyköillä. Tuntuu, että ne kuulee kaiken, no jatkaa
sormetuksella, ja minä runkkaan samalla kyrpää. Tulee päälleni nussimaan, niin
eipä kestä kun varmaan pari minuuttia, kun laukeaa. Vähän naureskellaankin, et
no se oli pikaiset 😀. Ottaa lasidildon ja sillä
dildottaa, tuntuupa hyvältä. Kyllä mä sillä orgasmin saan, mutta en squirttaa.
Mutta sitten kun sormettaa, niin aah kun pääsee kunnolla ruiskuttaa. Pyydän
vielä kunnon kohdunkaulan käsittelyn. Mutta sen suhteen meni sitten aikataulut
mönkään, että olisin ajanut autolla jonnekin ja runkannut ruusulla sen
klitorisorgasmin. Ei vaan enää ehtinyt, oli pakko päästä lähtemään. Myöhään yöllä,
kun kaikki muut oli jo nukkunut hyvän aikaa, niin menen hotellin vessan
lattialle, ja runkkaan ruusulla vihdoin sen klitorisorgasmin. Onneksi ei kovin
kauaa kestänyt, ja ai että kun teki hyvää.
ti 28.12.
Arvatkaa missä sain lämmittelyt alkuillan seksihetkeä varten? No, vittu
leffateatterissa. Oltiin koko perhe leffassa ja X sanoo, että muistatko kun
joskus nuorena oli kiihkeää menoa leffassa takarivissä istuessa? Kyllähän minä
muistin, ja melkein heti otin X:n käden ja laitoin sen haaroväliin. Hetken
päästä jo avasin housut ja laitoin uudestaan käden, ja johan alkaa X:n sormet
hipelöidä pikkareiden päältä pillua ja klitorista. Ai, saatana miten siistiä ja
kiihottavaa, ihan kiimaisena, pillu märkänä vääntelehdin tuolissa. Yllättävän
paljon uskalsi ääntäkin päästää, kun elokuvan äänet on niin kovat, oli kyllä
niin pornoa. Minä saan mahtavaa kiihotusta, ja kukaan ei nää, eikä kuule.
Sitten meillä onkin huoneessa erittäin tehokas kakskyt minuuttinen. Lapset
lähetettiin pelaamaan kännyköiden kanssa, ja heti suoraan asiaan, yksi pusu,
liukkaria pillulle ja sit mentiin. Jäätävä multiorgasmi alkuun, siitä
sormetusta, sitten kohdunkaulanorgasmi, siitä pulloa pilluun ja fistausta, ja
minä huudan samalla, Vittu nussi mua. Minun mielestä, niin siistiä, kun kädellä
nussimisestakin voi niin sanoa. Sitten sängyn reunalle kontilleen, ja X alkaa
nussia. Antaa ensin vähän avokämmenellä perseelle, mutta yhtäkkiä tunnenkin
piiskan sivallukset pakaroilla, onpa siistiä, oikein kunnon vetoja.
Näin mahtava tehokas seksihetki. Monta mahtavaa orgasmia, minä olin erittäin
tyydytetty ja samoin X. Ei kyllä varmaan monille sovi tällainen, mutta meille sopii
vallan mainiosti, ja toki ei ollut aikaakaan hirveästi. Tällainen onnistuu
hyvin, kun olen niin orgasmiherkkä ja kiihotun nopeasti, ja Herra X on hemmetin
hyvä. Ja myös kun en tarvitse välttämättä pitkiä lämmittelyjä, niin voi mennä
tehokaasti suoraan asiaan.
ke 29.12.
Tänään taas iltapäivällä lapset kännyköiden kanssa hetkeksi pois, että äiti ja
isi saa seksiajan. Aika suoraan taas asiaan, eli klitoriksen kiihottamiseen, X
tekeekin mahtavaa työtä pitkään ja hartaasti. Oikein kevyesti koskee,
pyörittelee, pitkiä vetoja, kiertää klitorista jne. Kiihdyttää tahtia ja aika
lähelle jo orgasmia mennään, mutta sitten taas höllääkin lähes kokonaan. Ja
sitten tuskin koskeekaan, minäkin olen ihan hiljaa, tavallaan kuuntelen ja tunnustelen,
että koskeeko X ollenkaan klitorikseen? Tekee näin parikin kertaa, että
kiihdyttää tahtia ja sitten höllää. Ja ai, että kun vihdoin orgasmin saan,
pidätän hengitystä, pieni "Black out", jalat suoriksi jännitettyinä, pakarat
yhteen puristettuna, nilkat ojennettuna, huudan mitä kehtaan ja laukean. X
jatkaa kiihottamista ja pari pienempää perään, viimeisen jälkeen menen
kyljelleni kippuraan ja käännyn X:n selän taakse. Sellainen "jälki kouristus". Pakko
pitää pieni tauko ennen kuin sormetusta, ja kyllä ruiskuaa. Sitten X vaihtaa
asentoa, hän menee selkeästi jalkopäähän enemmän suoraan minua kohti. Siitä
asennosta pääsee paremmin kohdunkaulaan. Suoraan siitä fistaukseen, ja nyrkkiä
menee rystysiä myöden, mutta ei todellakaan rannetta myöden. On niin hyvä, otan
X:n ranteesta kiinni, ja tungen sitä syvemmälle pilluun, kiihotan itse samalla
klitorista. Alkaa orgasmi lähestyä niin puren tyynyä ja tarraan kiinni
lakanoista, ja ai saatana kun on hyvä. Saankin vasta tämän jälkeen limupulloa
pilluun, ja nussin sitä oikein kunnolla lantiota pyörittäen. Joku koputtaa
oveen, ja X käy katsomassa, ei näy ketään. Käännyn kontilleni sängyn reunalle,
ja X nussii takaapäin. Laukeaa aika pian sisälleni, ja taas oveen koputetaan.
Pakko avata, niin eiköhän siellä ole lapset jo tulossa, mutta minä sanon, että
ei vielä, me soitetaan kun saa tulla. Halusin vielä loppu sormetukset, kun on
painetta kertynyt fistauksesta, pullosta ja nussimisesta. Ja kyllä squirttaan
ihan valtavasti, tuntuu niin hyvältä. Vähän siis häiriötekijöitä, mutta
loistava puolen tunnin seksihetki.to 30.12.
Tänään kotimatka edessä, ei ollut odotuksia seksin suhteen illalle. Eli runkkaan
sohvalla ruusulla, kun muut menneet nukkumaan. Katson kännykällä pornhubista
pornoa, onpa hyvää kunnon lesbopornoa missä squirttaillaan ihan valtavasti.
Munkin täytyy alkaa treenata sellaista squirttailua, missä kaaressa ruiskitaan
oikein kunnolla. Ne ottaa sellaisen hyvän asennon, missä toinen nainen tulee
istumaan toisen haaroväliin, siinä vähän nostaa lantiota ylös, ja kyllä
ruiskuaa ihan jäätävästi. Silleen ihan kaaressa pitkälle lentää, ja ihanasti
kiljahtelevat ihan innoissaan, kun näin tekevät. Kun tätä on jonkin aikaa
jatkunut, niin on lattia aivan pillumehua täynnä, ja kieriskelevät siinä sitten
hiukset ja koko kroppa märkänä. Mäkin haluan, vinkkasin jo X:lle tästä
asennosta. Olikin niin kiihottavaa pornoa, että kaksi orgasmia vetäisin
ruusulla.
pe 31.12.
Meillä jo räjäyteltiin aikuisten raketit, oli kyllä sellaista räiskettä ja
pauketta. Lapset ulos pulkkamäkeen. Heti alkuun X nappaa piiskan, sivelee ja
piiskaa kevyesti rintoja, pillua ja sisäreisiä. Kääntää välillä pakarat ja
antaa sinne kovemmin. Kiusaa ja hipelöi taas pitkän aikaa klitorista ja koko
vulvaa, tuntuu niin hyvältä. Tahti kiihtyy, mutta sitten taas hidastuu. Jossain
vaiheessa X kiihottaa piiskan varrella klitorista, onpa hyvä. Ja taas höllää,
sitten taas lähtee, ja vihdoin saan laueta oikein kunnolla, jälleen pari
pienempää orgasmia perään. Aika nopeasti otankin X:n kädestä kiinni, ja työnnän
pilluun, että sormettaa. Jossain kohtaa X sormettaa peukalolla, jolloin
etusormi hankaa samalla saatanan hyvin klitorista, hyvä tekniikka, kannattaa
kokeilla. Kohdunkaulanorgasmien jälkeen pulloa pilluun oikein kunnolla, ja
siitä vähän fistausta. Käännyn kontilleni ja X nussii takaapäin, ja huudan
"Vittu, nussi mua." Ja ottaakin piiskan ja vetelee oikein kunnolla.
Ja kiroilen kyllä koko nussimisen ajan todella paljon, vittu ja saatana. Ensin
sormetukset ja sitten X kysyy, että mitäs vielä? Sanon, että voitko fistata, ja
minä huudan, ai vittu kun on hyvä. Niin saatanan hyvä, kun ruuvaa koko nyrkillä
menemään. Siis nyrkki menee siten, että rystyset juuri, mutta aikalailla siinä
pillun huulilla ruuvaa. Nyrkki ei todellakaan ole rannetta myöden pillussa.
Suosittelen oikeasti kokeilemaan fistausta. Sen voi tehdä todella nätisti
vaikka kolmella, neljällä sormella. Siitä ei tarvitse tehdä mitään numeroa,
että hei, nyt mä fistaan, tai kysyä naiselta lupaa, että saanko fistata. Jos
naisen mielikuva on se brutaali pornoleffojen nyrkkinainti, niin ei varmasti
anna lupaa. Sormetuksen jälkeen vaan kääntää käden, lisää liukkaria, ja lähtee
lisäämään sormia. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan fistausta. Mua niin
vielä panetti illalla, mutta X nukahti saman tien kun meni sänkyyn. Pitkään
halailin ja välillä nukuinkin X:n kyljessä. Kun olimme molemmat nukkuneet
jonkun aikaa, niin sitten sainkin sormetusta ja vähän nussintaakin. Kyllä ruiski
taas hyvin, ja peräaukon hyväily tuntui erityisen hyvältä.
Postasin instaan, että meillä olisi ehkä vuoden aikana ollut 300 kertaa seksiä, siihen mukaan lasken esim. viiden minuutin pikasormetukset. Aloin sitten oikeasti miettiä, että mikähän se määrä voisi olla, tuo 300 on ehkä vähän liikaa. Alkuvuonna tammi-helmikuu oli aika vähänkin seksiä, kun X:llä oli kauheat työkiireet, minulla oli virtsatientulehdus ja menkatkin. Välillä oli viikkoja, että pari kertaa vaan, mikä on minulle vähän. Ja sanon minulle, koska näin se meillä on, ja siksi välillä X vain tyydyttää minut. Hänelle se voisi ollakin ihan riittävä määrä. Maaliskuussa alkoi homma muuttua, kun meille tuli sopimuseksipäivät. Aluksi ne oli ti, to ja la, mutta se toimi tosi huonosti, kun niistä lauantain panoista tuli ongelmia, kun minulla oli kovat odotukset ja oletukset, ja X ei ole yhtään iltaihminen. Näihin liittyen oli sitten melkein joka viikko jotain riitoja ja vääntöjä. Sitten muutettiin, että päivät oli ma, ke ja pe, ja mahdollisuuksien mukaan harrastettiin seksiä päivällä, ettei se jäänyt iltaan. Minulla oli kyllä silti usein odotukset lauantai illalle. Heinäkuussa kun oltiin lomalla, niin meillä oli vain neljä päivää, ettei ollut seksiä, ja niistäkin kahtena päivänä runkkasin. Syksyllä jossain kohtaa luovuttiin "kiinteistä" sopimuseksipäivistä, kun X koki ne kuitenkin liian "ahdistavina". Pitää olla kuitenkin pelivaraa, että voi siirtää, jos ei jaksakaan, tai jos tulee jotain muuta. Minä haluan kyllä tietää edes suurin piirtein, että minä päivinä on seksiä, eikä mitään neljän-viiden päivän välejä voi olla. Tai sopii sekin, jos tiedän sen etukäteen. Ja tällaisia viikkoja pari olikin syksyllä, no minä vaan runkkaan silloin, ei ole ongelma. Aloimme tehdä niin, että sunnuntaisin vähän katsoimme etukäteen seuraavaa viikkoa, että miten ja minä päivinä sopii. Aika usein seksiajat oli sitten päivällä, tämä tietty vie aikalailla kokonaan pois spontaanin seksin. Mutta tämä kuitenkin parempi kuin ei seksiä ollenkaan. Ehkä oikeampi määrä on 250 kertaa seksiä, kun meillä kuitenkin on sitä 3-5 kertaa viikossa.