Huhtikuu Seksipäiväkirja

17.05.2022

pe 1.4.
Huh, huh mitä menoa taas. Kävin suihkussa ja puin päälleni sellaisen koko verkkosukkahousu asun, siinä on siis yläosa myös. Menen sängylle odottamaan, ja sieltä X saapuu. Olin laittanut kaikenmaailman lelut ja jutut valmiiksi. Ajattelin, että en sano mitään tai pyydä. Ensin alkaa suutelu, ja sitten x laittaakin silmälaput. Kohta tunnen nännillä jotain, ihan kuin kieli, mutta kun nostan silmälaput pois, niin se onkin meikkisivellin. Tuntuupa hyvältä, sillä sivelee pitkin reisiä, pillua, nivusia. Kääntää minut kyljelleni, ja antaa kunnolla piiskaa, siis aikalailla täysiä vetelee pitkin pakaroita, tuntuu, mut ei kauheesti.Sitten liukkaria pillulle, ja alkaa käsitellä klitorista. Vähän harmittelen mielessäni, että enkö saakaan suuseksiä? Kiihottaa jonkun aikaa, ja aika lähellä orgasmiakin käydään, laitan vähän jalkoja yhteen merkiksi, että ei tule tästä satsista. Sitten kysyn, että voinko saada vähän suuseksiä, vaikka välissä? Saanhan minä Kivin metodilla, eli kieli liikkuu pituussuunnassa, ja X makaa siis sivullani poikittain.Saatana mikä orgasmi, se vaan jatkuu ja jatkuu, neljä pienempää perään, ja vielä pyydän, että sormilla viides. Oli kyllä sellainen superorgasmi, aika hurja. Kun X on sormettamassa, eikä edes ole päästy kunnon squirttaukseen, niin vittu ovikello soi, ja yllättäen esikoinen onkin jo etuajassa tulossa koulusta. No, minä nousen sängystä ja soitan hänelle, että ei saa tulla, että menetkö hetkeksi vaikka bussipysäkille istuu ja pelaa kännykällä. Ei kyllä vittu lopeteta kesken.Takaisin sänkyyn, ja sitten vasta lähtee kunnon sormetukset ja kyllä on märkää, squirttia tulee. Siitä kohdunkaulan käsittelyä, ja olen melkein koko ajan sellaisessa puoli istuvassa asennossa, ihan kuin synnyttäisin. Pyydän pulloa, X sanoo, ettei oo, sanon, että on se siinä yöpöydällä, kaikki oli mietitty ja valmiina. Ja kyllä saan oikein kunnolla pulloa pilluun, nussin sitä pulloa.Sitten lähtee fistausta, kunnon ruuvausta ja edes takas. Otan X:n kädestä kiinni, ja painan syvemmälle, tuntuu niin hemmetin hyvältä. Sanon, että piiskaa sitten, eli raippaa. Menen kontilleni, mutta siinä X ei pääsekään kunnolla sivuilleni, ja piiskan nahkapää osuu pakaraan sivuun, jolloin se sattuu. Ja itseasiassa ei osu toiseen pakaraan ollenkaan, raippa ei siis ole täysin vaakatasossa. Siirrytään olohuoneeseen, että voin olla seisten ja maata yläkropalla hoitopöydän päällä. Ja sitten antaa mennä, ja vittu kun jo tuntuu aikalailla, tulee nussimaan, ja samalla myös piiskaa. Ja X rynkyttää menemään, ja minä huudan, että Vittu nussi mua, orgasmi ja jalat vaan tärrää, huudan. Kun X lauennut, niin loppuun vielä raippaa, ja kyllä saan orgasmin taas. Kyllä perse punoitti ja kihelmöi, ihan tuli yksi mustelmakin, joku verisuoni varmaan katkesi, vielä takas sängylle ja yhdet kunnon sormetukset.

la 2.4.
Menen aamulla halaileen ja suuteleen X:n selkää, alan hipelöidä kyrpää, ja X tulee sormettaan. Hyviä orgasmeja muutamat, tulee hetkeksi lähärisi nussimaan, mutta puhti loppuu ihan kesken. Liian kova kankkunen, toivottavasti kiimaa jäisi illalle, että olisi sitten seksiä. Mutta ei välttämättä, olin itse lähdössä kavereiden kanssa ulos ja tulen myöhään kotiin. X jatkaa sormetusta, ja minä työnnän päätä pillua kohden, että sinne niin nuolemaan, ai saatana kun tuntuu hyvältä.Otan Ruusun klitorikselle, kun niin hirvee kiima jäi, pakko saada klitorisorgasmi. X tulee takaisin ja sormettaa samalla g-pistettä. Minua häiritsee, kun kuopus pelaa säbää juuri makkarin oven takana, ruususta loppuu akku, niin jatkan pupulla. Sanon X:lle, että voitko mennä, että kuopus lähtee siitä myös pois. Kylläpä on orgasmi tiukassa, olen jo aivan hiestä märkänä, vaihdan vielä Wandiin, ja vittu vihdoin. Ei kyllä pysty oleen täysin hiljaa, onneksi kukaan ei kuullut mitään.

su 3.4.
X lähti tänään duunireissuun, on kolme yötä pois. Mietin päivällä, että saako mihinkään kohtaan järjestymään seksihetkeä. Kuopus ja esikoinen oli pois, niin keskimmäinen lähetettiin kännykän kanssa ulos. Äkkiä hommiin, mutta kylläpä oli häiriötekijöitä vähän väliä. Minä otan Ruusun klitalle ja X sormettaa samalla g-pistettä. Kyllä on huono, kun on liikaa liukkaria, pakko oli pyyhkiä osa pois, se vie jotenkin sitä tuntumaa veks. Kestää hetken, mutta oikein mojova orgasmi sitten. Sitten kunnon sormetukset ja squirttaan kunnolla, kun on aloittamassa kohdunkaulan käsittelyä, niin eiköhän ovikello soi, ja kuopus tulee sisään. X sanoo, että nyt hetkeksi pihalle pelaa kännykällä, sitten vaan homma jatkuu. Minua ei kyllä juurikaan häiritse tällaiset keskeytykset, kuten ei perjantainakaan.💋💋💋💋💋💋💋💋💋💋💋💋💋💋X kysyy, että mitäs sitten, ja minä pyydän fistausta, ai, kun on ihanaa ruuvausta. Siitä sormetukset perään, ja pyydän vielä, että voitko fistata lisää. Vitsi kyllä pitää joku kerta ajan kanssa kokeilla, että saisiko jo pikkuhiljaa nyrkkiä pohjaan asti, rannetta myöden.Kun kävin kaupassa, niin siellä tuli loistava idea, kun ostin kesäkurpitsaa, että voisikohan tätä käyttää dildona? Ostin tosi iso kokoisen, että voisi hyvin treenata fistausta varten. Ostin myös kortsuja, kun pitäähän se suojata. Vilautin kurpitsaa x:lle ja sanoin, että ajoin tätä vähän testailla, kun oot pois, hymähti naureskellen

ma 4.4.

Vihdoin rauhallinen runkkaushetki, ja kesäkurpitsa testiin. Ensin alkuun luin taas minulle kirjoitettua seksinovellia, kiitos @marriedman62 Sitten Lustin porno päälle, ja laitoin kesäkurpitsan paksumpaan päähän kortsun valmiiksi. Aloitin kuitenkin Cleopatralla ja Ruusulla, aika pian eka orgasmi. Hyvät, kunnon sormetukset useammalla sormella perään, ja ruiskutusta. Sitten otan kesäkurpitsan, ja alan tunkea sitä pilluun. No, eipäs se niin vaan menekään, halkaisija on kuitenkin ainakin 5 cm. Otan Ruusun klitalle, jos se jotenkin auttaisi, no ei se vittu kauhean syvälle mene. Menen laittamaan kortsun myös kapeampaan päähän, niin johan sujahtaa pilluun, onpa hyvä. Dildottelen siis kesäkurpitsalla 😀, vittu kun siistiä ja pornoa. Teen edestakas, ruuvaten ja ylösalas, se olikin melkein paras liike. Otan lisäksi ruusun, ja kohta taas orgasmi.Sormetan kunnolla välissä, ja kyllä on märkää, kokeilen taas paksumalla päällä, niin ei se vaan kovin syvälle mene. Vaatisi enemmän aikaa, ja ehkä helpompi, että toinen tekisi. Pitää pyytää joskus X:ää, tää tuntui paremmalta kuin pullo, pehmeämpi. Tällä olisi parempi avata tietä nyrkille, että pääsisi oikein fistamaan pohjaa asti. Otan lasidildon, ja menen sillä kohdunkaulaan, sieltä kohdunkaulanorgasmi.Sitten taas kurpitsan kapeampi pää pilluun, ja nousen sen päälle. En suoraan kuitenkaan istu, koska menisi liian syvälle ja sattuisi. Olen sellaisessa puolittaisessa kylki istuma-asennossa. Liikutan lantiota ja samalla ruusu surisee klitoriksella, vittu kun tuntuu hyvältä. Tuntuu, että kohta taas saan orgasmi, niin käännyn sohvalle. Kurpitsa tulee pois pillusta, koska en pidä siitä niin lujaa kiinni, niin voimalla tosiaan ponnistan ulospäin. Ja siihen aika nopeaa jäätävä orgasmi KUNNON squirtin kanssa, niin siisti se tunne, että nyt TULEE. Ja kun tähän perään sormetan, niin kyllä räiskyy pitkin reisiä, norona valuu nivusia pitkin. Pitihän sitä taas maistaakin, kun siinä niin tarjolla oli. Tein parin tunnin päästä siitä paksummasta päästä ruokaa, että jos vielä ehtisi kokeilla uudestaan, paras koko olisi ollut näiden päiden välimuoto.

ti 5.4.
Päivä ihan täynnä, ei mitään mahista runkata rauhassa, joten se jää iltaan, kun lapset menneet nukkumaan. Minulla oli hyviä pornopätkiä valmiina, joten niitä laitoin kännykästä. Yks oli ihan paras, missä nainen runkkaa ja samalla ajaa autoa. Oikein orgasmikone on, kun saa siinä vartissa 13 orkkua. Ja suurin osa squirttauksen kera. Muutenkin katsoin lähinnä naisten runkkailu ja ruiskutus videoita.Minä laitoin ruusun klitorikselle ja hommiin. Olisi ehkä vähän kaivannut liukkaria, mutta en viitsinyt lähteä hakemaan, jonkun aikaa surruttelin, ja kohta orgasmi. Hetken mietin, että riittäisikö tämä, mutta kun jatkoin pornon katsomista, niin kyllähän siinä alkoi tehdä mieli toista orgasmia. Yhdessä pätkässä naisilla oli käytössä suht pieni Wand, niin ne laittoi sen melkein g-pisteelle, jolloin squirttaus tuli siitä. Pitäisiköhän ostaa itselle sellainen? Jos sillä saisi aikaan kunnon squirttauksen paineella, ja vielä siis toinen orgasmi. Olin somessa hetken, ja sitten menin pesemään hampaat, niin tuli siinä vessassa olo, että pitää kyllä varmaan vielä sormettaa, kun painetta tuntuu olevan. No ei kun pesuhuoneeseen ja sormet märkään pilluun, ja ruiskin sitten lattialle 😀.

ke 6.4.

Tänään lähti tilaukseen paksu dildo, värinällä oleva anaalitappi ja pieni Wand.
Minusta dildossa on tärkeämpää paksuus kuin pituus. Kovin pitkä osuu helposti kohdunkaulaan ja sattuu.

X oli tulossa illalla kotiin, ja en tietenkään runkannut päivällä, kun odotin, että seksiä on illalla, tai ainakin saan käsiseksiä. Haukotteli ja sanoi jotakin, että mä en kyllä jaksa tehdä yhtään mitään ylimääräistä, kolme päivää oon tehnyt duunia yötä päivää. No, siinä jo sitten aloin aatella, että eipä taida olla sitten seksiäkään, alkoi vituttaa. X sitten sanoi illalla jotain, että pitäisi varmaan katsoa, että milloin jotain tehdään, eli on seksiä. Minä kuulin aivan väärin, jotain että kannttas varmaan nyt mennä jotain tekemään, jos meinaa? Sitä näköjään kuulee, mitä haluaa. No, tuli hemmetin moiset keskustelut ja riita asiasta. X sanoi, että hän on ihan poikki, että ei vaan jaksa, että oletitko oikeasti, että tänään jotain tehdään? Kyllä oletin, kun kahteen päivään ei mitään seksiä tietenkään ollut, ja sunnuntaina aika kökköä, kun oli keskeytyksiä ym. Sanoin, että ei tarvii, mä runkkaan, ja X siihen, että no tule voin mä jotain tehdä. No en siinä vaiheessa todellakaan enää mitään halunnut, antaa olla, runkkasin siis yhden orgasmin verran ruusulla.

to 7.4

Oli vähän nihkeä meininki aamulla, mutta sitten sovittiin, että puolen päivän aikaan on seksihetki. Ja kylläpä tuli hyvin paikattua eilinen, ihan saatanan hyvää seksiä oli. Mietin siinä, että otanko jonkun lelun mukaan alkuun, no eipä tarvinnut. X tulee oikein kunnolla suutelemaan, ja nuolee vähän nännejä. Siitä lähtee huulet alaspäin, ja mietin, että mitä vittua, saanko suuseksiä? Kieli pyörii reisillä, nivusilla, hipaisee klitorista, aah miten hyvältä tuntuu, pillu märkänä odotan, että jatkuuko vai vaihtuuko sormiin. Ja kyllä jatkuu, niin saatananmoista pillun nuolemista.Vähän kestää, ja välillä otetaankin vauhtia uudestaan. Vähän kellokin kolkuttaa takaraivossa. Mutta ai saatana mikä orgasmi!! Painan X:n päätä pilluun ja huudan, vittu nussi mua! Vähän se tuntuu hullulta, kun ei se kyrvällä nussi vaan suulla. Ja jälleen kolme pienempää orgasmia perään. Ja kyllä on ihan jäätävä tällainen neljän orgasmin Superorgasmi. Pieni huili väliin, ja sitten kunnon sormetusta, ja vitsi miten ihanaa päästä kunnolla squirttaan, kolmen päivän tauon jälkeen.X tulee välissä suutelemaan pillun makuisella suulla. Sitten pari mahtavaa kohdunkaulanorgasmia, näitä kanssa olin jo kaivannut. Kyllä mä ite jonkinlaisen saan lasidildolla tehtyä, mutta ei sitä voi verratakaan X:n sormilla tehtyihin. Vähän fistausta ja sitten kyrpää pilluun lähärissä. Ei kovin kauaa kestä, kun X laukeaa sisääni (ei ollut edes runkannut hotellissa), loppuun vielä kunnon sormetukset.Laskin, että 11 orgasmia olisi ollut puolessa tunnissa. Jos siis ne alun klitorisorgasmit laskee jokaisen erikseen. Oli niin siistiä, kun sai paljon enemmän kuin odotti.

pe 8.4.

Meillä oli iltapäivällä joku 40 minuuttia kahdenkeskistä aikaa, niin minähän heti ehdotin X:lle, että kokeillaan kesäkurpitsaa ja kunnolla fistausta siihen perään. Kortsu kurpitsan päälle, ja kaikki muutkin valmiiksi. Menen hoitopöydälle ja otan Ruusun, alan surrutella, ja X sormettaa g-pistettä samalla. Vittu, just kun olen saamassa orgasmin, niin ruususta loppuu virta, äkkiä huudan X:lle, että voitko tuoda pupun. Onneksi on aina leluja missä akkua, jos ei olisi ollut, niin X olisi tietty voinut sormilla jatkaa loppuun. Ihan jäätävä orgasmi, siis oikeasti tuntui, että taju lähtee, ihan pyörähti päässä. Ei nyt välttämättä mikään hyvä tunne.❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️Sormetukset perään, ja sitten X lähtee työntää kesäkurpitsaa pilluun. Nyt on kapeampi, kuin se aiempi. Hissukseen työntää ja tekee edestakas liikettä, kyllä se sen noin 10 senttiä ehkä menee. Sitten sanon, että laitapa hanska käteen, kun olin kuullut, että menisi rystyset silloin helpommin. Ja kunnon Fisting voidetta käteen, ja lähtee sormia työntämään syvemmälle pilluun. Sormet supussa laittaa ja kun kirrauskohta tulee, niin siihen pysähtyy, kyllä kiristää, höllää ja peruuttaa vähän. Pikkuhiljaa edes takas ja ruuvausliikettä, välillä minä liikutan lantiota kättä vasten, nussin kättä, meni kuulemma syvimmälle mitä mennyt, rystyset ja peukkunivel. Mutta ei siis rannetta myöden pohjaan asti, ei ollut tarpeeksi aikaa, vähän harmitti, hyvältä tuntui ja orgasmeja sain. Mutta odotan sellaista ihan jäätävää orkkua minkä siitä voi kai saada. Aina pitää metsästää vielä parempia orgasmeja 😀 Lopuksi haen raipan makkarista ja pyydän piiskaa. Ja kyllähän minä taas siinäkin orgasmin saan.

Illalla, kun katsottiin telkkaria, niin jossain kohtaa hyppäsin X:n syliin hajareisin, kauhea kiima oli päällä. Viiniä oli tullut nautittua, niin sekin aina kiimaa kasvattaa. X oli aivan väsynyt, eikä innostunut yhtään, olisi pitänyt vaan mennä pois ja runkata sitten, kun X mennyt nukkumaan. Kun mentiin sänkyyn, niin menen uudestaan X:ään kiinni, mua niin panettaa. Vähän suutelua ja sitten otan kyrvästä kiinni ja runkkaan, X sormettaa samalla. En kauaa saa runkata, kun X siirtyykin siitä alemmas minun jalkoväliin enemmän.Sormettaa ja minä nappaan jossain kohtaa anaalitapin ja tungen sen aika suorilta käsin perseeseen. Kaksi ensimmäistä pampulaa menee. Sillä kannattaakin näköjään tehdä enemmänkin sellaista pientä "täristys" liikettä, kun edestakas. Se tuntuu silloin ihan ookoolta, odotan kovasti vibrallista anaalitappia. Jonkun aikaa mennään näin, ja minä jo kaipaisin kyrpää ja nussimista. Mutta X vähän niinkuin lopettaa koko homman, on ihan väsynyt, ja haluaa vaan nukkumaan. Minä olen vähän, että no mitä helvettiä? Kauhea panetus ja olisin halunnut kunnon nussintaa ja kyrpää. No keskustelua taas tulee, vittu senkin ajan olisi voinut käyttää nussimiseen, hirveä vitutus, ja itkukin tulee.

la 9.4.

Aamupäivällä ihan riitameininki jatkuu, keskustellaan jossain kohtaa, mutta aika perseestä on. Minun virhe oli taas se, että odotin ja oletin, että olisi ollut seksiä. X on sen niin moneen kertaan sanonut, että perjantai iltaan ei kannata kauheita odotuksia ladata seksin suhteen. Mut jotenkin oli siinä hyvä meininki, juotiin viiniä ja minusta X vaikutti ihan virkeältä.Kyllä ne pakit vaan niin pahalta aina tuntuu. Ja siitä tulee itselle sellainen vastareaktio, että en oikein tiedä, miten uskallan olla ja tehdä? En viitsi halata, pussata, etten vaan innostu liikaa. Mutta saatiin sitten asiat keskusteltua ja sovittua jotenkin, X lähti ulos, ja tuli vielä halaan, ja kysyi, että onko nyt kaikki ok? Minä olin vielä se verran tuohduksissa, että sanoin, että mietin tässä nyt. Näköjään se sitten jäi X:n puolelta epäselväksi, minun puolelta oli ok. Käytiin illalla saunassa, ja oltiin X:n kanssa hetken kaksistaan saunanlauteilla, niin odotin, että olisi sormettanut, mutta ei mitään. Samoin, kun olin happihyppelyllä, ja siinä olisi hyvin ollut mahista keittiössä sormettaa, niin ei mitään. Mua jo niin vitutti, niin avasin suuni ja sanoin, X siihen sitten, no kun ei tässä tiiä, että mitä tapahtuu, et sä sanonut, että asiat ok. Lähdin takaisin saunaan, niin eiköhän X tule sinne perässä, kunnon suutelua ja sormetusta. Sitten suihkuun ja siellä sormetusta ja nussimista takaapäin. Käännytään vastakkain, kiihkeää suutelua, ja nussimista seisaaltaan naamat vastakkain. Ai, kun oli niin helvetin hyvä.

Hyvän saunasession jälkeen X sanoo, että tuu tähän sohvalle viereen. No minähän menen, niin alkaa kiihkeä suutelu. Ihanaa, kun jossain muualla, kun sovitusti sängyllä, minä heti pillu märkänä, siirrytään makkariin. Siellä X suutelee lisää ja nännien nuolentaa myös. Laittaa liukkaria ja teeke taas jonkun aikaa orgasmikontrollia, kiemurtelen aivan kiihkossa ja huohotan. Ja vittu, kun pääsen laukeamaan ja squirttaamaan paineet pois. Siitä heti perään uudella tyylillä sormetusta, niin johan pillu litisee ja lotisee, ja olen kuin Niagaran putous.
Nappaan taas jossain kohtaa anaalitapin perseeseen, kaksi pampulaa menee hyvin. X sanoi, että tuntee kyllä sen tapin sormissa, kun sormettaa.❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️X tulee nussimaan lähärissa ja sitten vielä takaapäin, oikein kunnon rynkytystä. Kun on spermat heittänyt sisääni, niin siihen perään vielä lasidildolla dildottelua, onpa hyvä, kun oikein g-pistettä hankaa. Huudan, tärrään ja oikein köyristän selkääni. Käännyn selälleni, ja kunnon sormetusta, että saa nussimisen tuomat paineet squirtata pois. Sen jälkeen pyydän sieltä syvältä, eli tarkoitan kohdunkaulanorgasmia. Nousen taas puoli-istuvaan asentoon, huudan, ihan kuin synnyttäisin. Lopuksi kunnon sormetukset a-pisteeltä.

su 10.4.
Sunnuntaina iltapäivällä oli yhtäkkiä hetki, että olin yksin. No pitäähän tilaisuus hyödyntää, äkkiä housut pois, kännykästä squirttailu pornoa, ja ruusu klitorikselle. Eipä kovin kauaa tarvinnut surrutella, kun eka orgasmi. Aattelin, että olisiko se siinä, mutta ei kun toinen perään, katson masturbointi squirttailua, onpa kiihottavaa. Ja mitä tapahtuu, nyt TULEE, ei voi mitään, ja ihan vitunmoinen orgasmi siihen perään. Vittu, sohva märkänä, kun enhän mä nyt mitään pyyhettä ollut laittanut, kun ihan pikaiset aattelin vetäistä. Kyllä oli selkeästi parempi orgasmi jälkimmäinen, kun tuli squirttauksen kera. Ei kun vaan märkä pyyhe, mihin vähän tiskiainetta ja pyyhkimään sohvaa. Keskimmäinen lapsi tulee kohta kotiin, ja sanoo, että Hyi, mitä märkää tässä sohvalla on, sanoin, että vettä kaatui. Illalla keskusteltiin, että milloin olisi seksiä, X oli taas lähdössä tiistaina duunireissuun ja olisi kaksi yötä pois. Päivisin ei mahista, niin heitin, että no tänään tai huomen illalla? En siinä sit illalla mitään kysellyt sen kummemmin, kun oli iltapäivällä ollut hyvät runkut. X tulee sitten, että no mennään nyt, voidaan jotain tehdä.


Vähän suutelua ja sitten liukkaria pillulle, sanonkin heti, että teepä oikein kunnolla orgasmikontrollia. Silleen, että just sinne rajalle, että squirttaus ihan lähellä. Onpa niin saatanan siistiä, varmaan 10 minuuttia kiusaa. Sormettaa ja lopettaa, sormettaa ja lopettaa, välillä g-pisteeltä, mutta enimmäkseen a-pisteeltä. Ai, vittu kun odotan kiimaisena, että milloin kunnolla, kiemurtelen ja huohotan ja odotan. Vittu, mikä orgasmi ja squirttaus, kyllä tulee pillumehua. Jossain kohtaa X tekee ehkä kolmella sormella ihan siinä pillun suuaukolla vähän, niin tuntuupa niin saatanan hyvältä. Sanonkin, että mitä sä oikein teet? Just se pillun suuaukko onkin melkein herkintä aluetta. Siitä X tulee nussimaan lähärissä, eikä kyllä kauaa mene, kun laukeaa sisääni, tai siis laukeamme yhtä aikaa. Kysyn vielä, että voitko tehdä uudestaan siitä huulilta? Niin X sanoo, ettei se onnistu, tai ole sama, kun se ei ole "turvonnut" eli kiihotuksesta turvonnut. Niinhän se pillu turpoaa sisältä, kun on hyvin kiihottunut. Esim. On ihan väärä luulo, että pillu löystyy tai on iso, kun vaikka fistaa. Ei se niin ole, se on turpea, kun on hyvin kiihottunut.


ma 11.4.

X oli viikonloppuna sanonut, että saattaakin lähteä duunireissuun vasta keskiviikkona, mutta sitten sanoikin, että lähtee jo tiistaina päivällä. Taas tuli keskustelua ja "riitaa" no, vittu milloin sitten seksiä? Minä itse olen torstaina illalla menossa kavereiden kanssa ulos, ja perjantaina on lähtö perheen kanssa pääsiäisen viettoon. Minä sanon, että viisi päivääkö tässä nyt sitten oon ilman seksiä?Pienen keskustelun jälkeen makkariin ja saan käsiseksiä. Onneksi pääsen nopeasti seksi-orgasmi moodiin, vaikka just oli ollut keskustelua ja kinaa. Yksi pusu ja liukkaria pillulle, alkaa jälleen pitkä orgasmikontrolli g- ja a-pisteeltä. Oikein kiusaa, ihan sinne rajalle, että vähän jopa squirttaankin, mutta en saa laueta, ja ruiskuttaa kunnolla.Eräskin miesorja saa nykyään nopeammin vaimonsa orgasmitavoitteen täyteen ja pääse itse laukeamaan aiemmin, kun hän löysi a-pisteen. Orgasmeja satelee, myös pullo ja kunnon nyrkkifistaus uusia juttuja. Toki vaimo nostaa tavoitemäärää, sitä mukaan, kun orja kehittyy, ja oppii antaamaan parempia orgasmeja.


Sitten saan parit kohdunkaulanorgasmit, ja pyydän vähän ruuvausta, hyvä setti. X jää nukkumaan, ja minä menen takas olkkariin. Jonkun ajan päästä laitan pornoa. kännykästä, ja otan Ruusun. Taas katson kunnon lesbo squirttailua, luulen, että saisin orgasmin nopeasti, mutta ei se niin vaan tulekaan. Ehkä olisin lauennut nopeammin jos olisin heti runkannut, enkä pitänyt niin pitkää taukoa välissä.

ti 12.4.

Kiire päivä töissä, ei mitään mahista runkata päivällä rauhassa. Joten yhden orgasmin verran runkkasin ruusulla, kun lapset oli mennyt nukkumaan. Tiesin, että keskiviikkona onnistuu päivällä kunnon runkkaushetki.

ke 13.4.

Ihanaa, kun sain pitkästä aikaa runkata rauhassa, melkein viikko edellisestä kerrasta. Erika Lustin porno päälle, ja aloitin Cleopatralla ja Satisfyerillä. Ihanaa pornoa katsoin, missä iso kyrpäinen tumma mies nussii latino naista auton konepeltiä vasten. Ei kauaa mennyt, kun eka orgasmi, ja oikein käännän Cleopatran kunnolla g-pisteelle. Siitä perään kunnon sormetusta, ja kyllä on pillu märkä pillumehuista, kunnolla litisee ja lotisee.Sitten käyn laittaa kortsun kesäkurpitsan päälle, ja tungen sen pilluun. Ai, kun onkin hyvän kokoinen, sujahtaa niin sopivasti syvälle sisään. Menee tosi hyvin, melkein kokonaan, tai just silleen sopivasti jää, että voi pitää kiinni. Enkä syvemmälle haluaisi, kun sattuu kohdunkaulaan. Dildottelen sillä jonkun aikaa, tuntuu kyllä hyvältä, täydeltä. Käännyn sitten kurpitsan päälle, ja istualtaan nussin kurpitsaa 😀, siitä vielä takanoja asentoon, että olen polvillani, ja jatkan kurpitsan nussimista. Otan Ruusun klitorikselle, ja vittu kun on hyvä yhdistelmä. Mutta kun ruusu on klitoriksella, niin aika nopeaa tulee olo, että on pakko saada jalat suoraksi ja jännittää. Jonkun aikaa siinä, mutta pakko sitten kääntyä ihan selällään. Kurpitsa koko ajan pillussa, ja välillä vähän liikuttelen sitä edestakaisin. Sitten keskityn vain klitorisorgasmin saamiseen, ja ai vittu mikä orgasmi. Kurpitsa tulee pois pillusta, niin paljon työnnän poispäin. Tuntuu, että taju lähtee, sekunniksi lähteekin, oikein pyörähtää päässä. Kiroilen, vittu, vittu ja oikein koko kropassa pistelee. Vähän squirttaan samalla, mutta en niin kuten sunnuntaina. Perään vielä kunnon sormetukset, että sain ruiskuttaa paineet pois kunnolla.

to 14.4.

Lapset oli koko päivän kotona, kun ei koulua. Harmittelin, kun tiesin, että en voi runkata rauhassa, mutta sitten aattelin, no minäpä lähden hoitamaan asioita, niin runkaan autossa. Haen postista seksilelut, iso, paksu tekokyrpä, anaalitappi vibralla ja pieni Wand. Ai, saatana kun oli hyvät autorunkkaukset. Ajan ensin yhteen toiseen paikkaan, niin vittu koko ajan tulee autoja siihen. Vähän ehdin aloitella, kännykällä katson pornoa. No ei auta, kun laittaa pikkarit, housunlahje ja kenkä jalkaan, ja ajaa samaan tuttuun paikkaan. Laitan varmuudeksi kauppakassin pyllyn alle, jos tulee squirttia. No eipä mennyt sitten kauaa ekaan orkkuun, kun olin jo ehtinyt aloitella, ja ihan kiimassa ajoin toiseen paikkaan.Kyllähän siinäkin autoja ajoi ohi, ja vähän tuli tunne, että voiko joku nähdä talon ikkunasta? No enhän minä yhteen orgasmiin tyydy, vaan käyn kääntämässä auton toisin päin, niin ei tartte miettiä, että näkeekö joku vastapäisestä talosta. Lesbo squirttailua katson ja ruusu klitorikselle. Vähän pitää välillä keskeyttää, kun autoja menee ohi. Mutta VITTU mikä orgasmi ja TULEE, kunnon squirttaus. Ja minä kiljahdellen huudan, ja kovaa, kun kerrankin saa, kiroilen myös. Samalla tavalla, kun ne naiset usein pornoleffoissa kiljahtelee, kun ne squirttailee. Siihen perään on pakko sormettaa vielä kunnolla. Pillumehua tulee niin paljon, että eihän se pysy siinä kassin päällä, vaan valuu penkille, kuten kuvasta näkyy. Takin hihallekin räiskyy.




Olipa helvetin hyvä runkkuhetki, kyllä tuo lisä kiihotusta autossa runkkaaminen, ja se kun ehkä joku voi nähdä. Lähdin illalla kavereiden kanssa syömään ja tulin yöllä myöhään kotiin, ja menin siis myös nukkumaan myöhään.
Yöllä, kun olin ehkä tunnin verran nukkunut, niin X kävi vessassa, niin menin vähän halaileen, niin X innostuikin sekstaileen. Pyyhe alle, niitä meillä on aina pino sängyn vieressä valmiina. Näin kannattaakin olla, jos squirttailua on paljon.🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰Mä olen niin iloinen, kun taas sain neuvottua yhdelle parille, että miten naisen voisi saada squirttaan. Hän sai helposti sormetuksella g- / a-piste orgasmeja, mutta ei squirtannut. Ja kun mies löysi a-pisteen, niin nainen haluaa mieluummin orgasmit siitä, kun g-pisteeltä, koska ne on parempia ja voimakkaampia. Mutta siis sanoin miehelle, että pyydä häntä ponnistamaan, työntämään sun sormia vasten, kun sormetat. Niin heti squirttas, ja monta kertaa, nyt haluaa lisää. Eli se ponnistaminen, työntäminen on se oleellinen juttu siinä, että squirttaa.🐣🐣🐣🐣🐣🐣🐣🐣🐣🐣🐣🐣🐣


X lähtee taas tekeen orgasmikontrollia, tekee sinne ihan rajalle, ja vähän tuleekin, ja sit taas höllää. Tosi monta kertaa, mä olen aivan kiimaisena, ja en sitten enää kestäkään, vaan otan X:n kädestä kiinni, että nyt vittu jo pitää saada laueta ja squirtata. Vittu kun ruiskuaa, pyyhe märkänä, X nussii lähärissä ja takaapäin, mutta ei laukea, oli varmaan vähän liikaa itsekin juonut illalla. Jatkaakin siitä asennosta sormetusta, ja onpa hyvä. Osuukohan sellaiseen kun Ps-piste? Sen pitäisi olla g-pisteen vastakkaisella puolella. Mulle ihan tulee itku, niin hyvältä ja erilaiselta tuntuu, ja on kyllä voimakkaita orgasmeja.

pe 15.4.

Lähdimme koko perhe pääsiäisen viettoon, nyt ei ollutkaan niin tarvetta järjestää seksihetkeä ennen matkaa, kun oltiin aamuyöstä nussittu. Olin nukkunut todella vähän edellisenä yönä, niin nyt x ajoikin koko matkan, nukuin sitten hetken hotellilla, kun saavuimme sinne. Illalla ennen kuin olimme lähdössä kylpylään, niin sain pika sormetukset pesuhuoneessa. Hyvä kun saa oven lukkoon, ja voi ruiskia lattialle. Vähän harmittelin höyrysaunassa, kun oli niin paljon porukkaa, että sielläkin oli aina muita, niin en voinut sormettaa.

la 16.4.

Arvatkaa mitä tein sovituskopissa? Ensin sovitin paitaa ja sittenhän piti vähän sormettaa, ei voinut kauheesti kun alkoi heti ruiskuamaan. Siitä tietenkin aiheutui se, että jäi ihan kauhea kiima päällä ja pillu märkänä. Oltiin tosiaan ravintolaan menossa syömään, niin ei vaan voinut enempää sormettaa, kun pikkarit ja housut olisi ollut sitten ihan märkinä.Mutta kun päästiin hotelille, niin lapset jälkkärille kännyköiden kanssa, ja me hommiin. Isoa tekokyrpää ja anaalivibraa oli tarkoitus testata. Ensin suutelua, ja sitten X levittää pakaroille liukkaria, ja mietin, että no hetikö meinaa anaalitapin perseeseen laittaa? Antaa kunnolla avokämmenellä, ja vitsi kun kihelmöikin oikein kunnolla. No käännyn selälleni ja alkaa kuitenkin kiihottaa klitorista, ja tuleehan sieltä huulet pillulle. Vittu suuseksiäkin, tuntuu niin hyvältä, ja vittu mikä orgasmi, päässä pyörähtää ja sähköisku menee läpi kropan. Ja orgasmi vaan jatkuu, ja jatkuu, muutama pienempi perään. Pieni tauko tulee, ja sanon, että tee vielä yksi sormilla.Ja niin jäätävää sormetusta perään ja ruiskuamista, niin paljon tulee pillumehua, että nelinkerroin taiteltu pyyhe, ja menee silti läpi lakanalle. Onneksi meillä on reissussakin mukana aina lasten kosteussuoja, niin ei patjalle mene.Sitten paksua tekokyrpää pilluun, onpa hyvä kun on niin paksu. Mutta kun ihan kunnolla dildottaa, niin tahtoo mennä liian syvälle ja vähän sattuu, vaikkei se kovin pitkä olekaan, juuri sen takia en halunnut pitkää. Sitten X laittaa hanskan käteen, ja alkaa fistata kunnolla. Kirraa kyllä ja välillä otankin vähän kädestä kiinni, että höllää enemmän. Koittaa laittaa uutta anaalitappia, mutta, tuntuukin tosi pahalta, sanon, että ota pois. Olisi pitänyt lämmitellä jollain pienemmällä tai sormella.Kyllä tuntuu täydeltä pillussa ja välillä kirraa vähän liikaakin, mutta nyrkki menee pisimmälle mitä mennyt. Rystyset, ja siitä vähän eteenpäin, mutta ei rannetta myöden, saa nähdä meneekö joskus pohjaan asti. Kohdunkaulasta orgasmi ja sitten kunnon rynkytystä takaapäin, ja vittu lasten ääni jo kuuluu oven takaa. Jälleen laukeamme yhtä aikaa, ja vielä pakko saada yhdet sormetukset. Mä olin ihan poikki tän jälkeen, ja kyllä pillussa tuntuu, että on kunnon käsittelyä saanut.

su 17.4.

Vietettiin päivää hotellihuoneessa, syötiin lounasta ja juotiin viiniä, kuunneltiin musiikkia ja nautittiin auringosta. Lapset taas jälkkärille, ja meillä seksiaikaa. Ajattelin, että en edes odota klitorisorgasmia, kun olin kuitenkin viiniä juonut useamman lasin. X aloittaa ihanan suutelun, ja levittää reilusti liukkaria pillulle. Kutittelee, pyörittelee, puristaa häpyhuulet yhteen ja siitä kiihottaa klitorista, on hyvä. Tuntuu hyvältä, eikä yhtään siltä, että en klitorisorgasmia saisi, ja kyllä vittu saankin. Ja pienempiä perään, menen kippuraan ja takaisin selälleen, ja pyydän, että vielä yksi. Sanon, että oot kyllä hemmetin hyvä, kun en uskonut, että saan, kun oli viiniä tullut juotua enemmän.Kunnon sormetusta ja ruiskuamista, pillu litisee ja lotisee oikein kunnolla. X tuleekin jo nussimaan lähärissä ja siitä sitten takaapäin. Vähän läiskii avokämmenellä perseelle, kun on ruiskinut spermat sisälle, niin jatkaa perään lasidildolla.Ja, hemmetti kun lapset koputtaakin jo ovelle, niin minäpä soitan ja sanon, että ei saa vielä tulla. Joten pyydän vielä kohdunkaulanorgasmin, ja vähän ruuvausta. Sitten otan tekokyrvän ja tungen sen pilluun, x dildottaa sillä. Ja nyt ei mene liian syvälle, ei satu, tekeekin oikeastaan ylös, alas liikettä, kun edestakas. Oli hyvä, ja orgasmi tästäkin.Kun olen pesemässä leluja, niin kiinnitän tekokyrvän seinään, ja tungen pillua siihen. Sitten irrotan sen ja laitan lattialle pystyyn, ja istun sen päälle. Hyvin toimii näin, pysyi seinässäkin jämäkästi kiinni, kyllä mulle tulee vielä loistavaa omaa kivaa myöhemmin. Kylpylässä olisi vähän halunnut höyrysaunassa hipelöidä pillua, mutta oli niin hemmetisti porukkaa, ettei mitään mahista, että olisi saanut hetken olla yksin.



ma 18.4.

Kauhea panetus ja tykytys pillussa. Sain ihan pikaiset sormetukset aamulla sängyssä, lapset vieressä omissa sängyssään kuulokkeet korvilla. Kuopus tulee keskeyttää, niin pakko sanoa, että menepä vielä hetkeksi omaan sänkyyn pelaamaan. Niin sitten vasta sain orkun, tästä tietty vaan enemmän jäi kiimaa.Kylpylässä olisin niin halunnut vähän höyrysaunassa sormettaa, mutta oli koko ajan muita, vitutti. Nyt ei auta kun vaan istuskella autossa pillu märkänä.En saanut illalla edes käsiseksiä, joten runkkasin sohvalla yhden orgasmin verran.

ti 19.4.
Pyysin tekokyrvälle nimiehdotuksia, mutta olin kyllä yhdeltä seuraajalta saanut jo niin hyvän KiimaKyrpä, että olin sen jo melkein päättänyt. Ja parempia ei tosiaan tullut, joten se on sitten se. Päivällä ei mitään mahista runkata, koko päivä kiinni töissä. Otin mä pupum ja ruusun töihin mukaan, että jos olisin siellä vaikka pikaiset vetäissyt vessassa, mutta ei kyl onnistunut. Oltiin vähän sovittu, että illalla on sitten seksiä, mikä ei todellakaan ole X:lle se ihanteellinen aika. Ei olisi X kauheasti jaksanut mitään, mutta nyt on kiirettä töissä, että ei päivisin onnistu. Otan Wandin ja X sormettaa samalla, mutta Wand alkaa hyytyä, niin minäpä haenkin uuden pikku Wandin testiin. No, kylläpä on tehoja, tuntuu, että pillu ja klitoris menee ihan turraksi jopa. Aion joku kerta kokeilla yksin siten, että se osuukin g-pisteelle, että jos saisi siitä ruiskuamaan.
Kunnon a-pisteen sormetukset, ja kylläpä pulputtaa, kun maanantaina oli vaan aamulla pikaiset sormetukset. X kysyy, että no mitäs vielä, niin sanon että sieltä syvältä, ja sitten voi lopettaa siihen. Eli saan kohdunkaulanorgasmin, niin sitten jää vähän sellaiseen hyvänolon tilaan. Siinä ei kuitenkaan jää kiima päälle, vaikkei sormetuksia ja ruiskutuksia tee loppuun.

ke 20.4.
No vihdoin pääsin tänään testaamaan KiimaKyrpää, en laittanut edes pornoa, kun ei hirveästi ollut aikaa. Aloitin Ruusulla ja Endless Funilla, hetken päästä eka orgasmi. Sitten otan KiimaKyrvän, menen pesuhuoneeseen, kiinnitän sen seinään ja alan nussia sitä. Ehkä olisi parempi jos olisi konttausasennossa, niin saisi paremmin rynkytettyä sitä vasten. Silloin pitäisi kyllä polvien alle laittaa vaikka pyyhe pehmikkeeksi.Otan KiimaKyrvän pois seinästä ja laitan sen pystyyn lattialle. Menen istumaan sen päälle, samassa asennossa kuin ratsastaisin X:llä, kyykkyasento olisi liian raskas. Nussin siinä ja otan Ruusun klitorikselle, on hyvä, mutta en mä siinä asennossa orgasmia saa. Liike pitäisi kuitenkin olla kunnolla edes takas. Siirryn takas sohvalle ja dildotan sillä ja samalla pidän Ruusua klitoriksella. Tuntuu hyvältä, parempi kuin musta dildoni. Vähän tuntuu kestävän ja kohta tyttö tulossa koulusta, niin äkkiä nappaan kännykän ja laitan lesbo squirttailu pornoa. Otan KiimaKyrvän pois ja jatkan pelkällä Ruusulla, ja vittu taas vaan lähtee TULEE, kunnon squirttaus, niin hyvä ja ihan vitunmoinen ORGASMI.Onneksi oli pyyhe suojana, olisi muuten taas ollut märkä läntti sohvalla. Kyllä on niin helvetin hyvä orgasmi runkatessa, silloin kun squirttaan, kun on joku lelu klitoriksella, yleensä ruusu. Äkkiä vielä pesuhuoneeseen ja kunnon sormetukset, ja ruiskuaa niin helvetisti.KiimaKyrpä on vaan 14 cm pitkä, mutta 5 cm paksu. Paksuus on tärkeämpi, en halunnut kovin pitkää, koska se osuu tällöin helposti kohdunkaulaan ja sattuu.

to 21.4.
Riitaahan taas meillä tuli seksiasioista, minun mielestä liian vähän, ja kaikki kerrat on sovittuna, kun X ei ikinä jaksa iltaisin. Sitten pitää kellon kanssa mennä, että alkaako teams, pitääkö lähteä töihin, tuleeko lapset koulusta jne. Ei ole taas mitään vaikka pikaisia aamusormetuksia, tai olisi kiva, että X vaikka sanoisi illalla, että hei tuu makkariin, voin vähän sormettaa tai antaa käsiseksiä. Eikä aina niin, että minä pyydän, että hei, voisitko vaikka vähän sormettaa. Ja minusta olisi vaan niin siistiä hypätä sohvalla X:n syliin hajareisin, ja siinä sitten sormetusta ja nussimista, mutta ei se onnistu. Ja silleen just, että X tulisi spontaanisti, että hei, nyt mä haluun sua ja nyt nussitaan. Hänen ei tartte edes pelätä, että tulisi pakit, ei varmana 😊 Joten enpä siis pyytänyt yhtään mitään, riidoissa mentiin nukkumaan.

Kun X meni nukkumaan, niin minä runkkaamaan sohvalle. Aluksi dildottelin kiimakyrvällä kunnolla ja sitten otin ruusun klitalle. Lesbopornoa ja naisten runkkausta katsoin samalla. Jätän KiimaKyrvän pilluun ja jatkan pelkällä Ruusulla ja keskityn klitorisorgasmiin. Ja onpa hyvä, vähän odotan olisiko ruiskaus tullut samalla, mutta ei, oli mulla pyyhekin suojana, niin ei olisi sohva kastunut. Orgasmin perään dildotan lisää, mutta sitten pitää ihan sormettaa, että pääsen squirttaan paineet pois, ja kylläpä ruiskuaa. Oli hyvä sitten lähteä nukkumaan.

pe 22.4.
Aamulla kun sain lapset kouluun, niin menin takaisin nukkumaan. X nousi silloin ylös, mietin, että vitsi kun olisi tullut edes halaamaan, toki itsekin olisin sen voinut tehdä. En unta saanut, mutta lepäilin, X tuli jossain kohtaa takaisin, niin "esitin" nukkuvaa. Yhtäkkiä suutelee, ja minä ihan pelästyn. Äkkiä olen kyllä messissä, ihanaa suutelua ja nännien nuolentaa. Sitten pakko käydä välissä vessassa, kun tulen takaisin, niin X on laittanut pyyhkeen valmiiksi.Laittaa liukkaria, ja alkaa tehdä orgasmikontrollia, mä olen ihan vitun kiimainen ja kiihkossa, voihkin todella äänekkäästi jo tässä vaiheessa, sormettaa ja lopettaa, sormettaa ja lopettaa. X laittaa käteni kyrvälle ja minä runkkaan, mutta ei pysty kauaa, kun on vaikea keskittyä. Kiemurtelen niin kiimaisena ja odotan sitä vitun orgasmia ja että saan ruiskuttaa kunnolla. Vittu kun odotan, että milloin, ja SAATANA kun saan laueta kunnolla squirtaten. Huudan ja kroppa tärrää, itku ihan tulee. X tekee välillä siten, että sormettaa a-pisteeltä ja painaa päältä päin g-pistettä, on ihan vitun hyvä. Sitten kohdunkaulanorgasmi ja siitä suoraan ruuvausta, ja sitten kiihottaa samalla klitorista, kun fistaa, niin on tosi hyvä, ja minä huudan ja tärrään. X tulee päälleni ja alkaa rynkytys, ai kun mä odotan, että olisin squirtannut kunnolla siinä, mutta vähän vain taitaa tulla. Lopuksi kunnon sormetusta vielä.Oli niin hyvä setti, ja sanoinkin X:lle, että olipa hyvä, ihana kun oli spontaania. Vielä keittiössäkin, kun menen tekemään aamupalaa, niin kiroilen itsekseni ja huokailen. 😀 Pillu spermasta ja kiimasta märkänä ajelen töihin, ja odotan, että saan autorunkut sitten iltapäivällä vielä vetäistä.

Ajoin vanhaan tuttuun paikkaan, pikkarit pois, toinen housunlahje alas ja kenkä pois. Kännykästä pornoa, pyyhe alle, nyt olin varautunut ja vähän liukkaria. Otan Ruusun pussukasta, niin se onkin päällä, on siis mennyt vahingossa. Onneksi olin sen juuri ladannut, mutta mietin, että riittääkö akku? Alan surrutella, vähän häiritsee, kun pitää vilkuilla, että tuleeko autoja tai jalankulkijoita. Ei kovin kauaa kuitenkaan mene, kun ihan jäätävä orgasmi ja vähän squirttaan samalla. Ihanaa, kun saa huutaa vapaasti, ja pornossakin saa olla äänet päällä kunnolla.
Siitä perään kunnon sormetusta, ja on märkää, kunnon ruiskutusta, ja niin helvetin hyvältä tuntuu. Ajattelen, että no toinen orgasmi tietenkin perään. Ruususta loppuu akku, mutta otan pupun, nämä kaksi on aina samassa pussukassa. Mutta siinäpä ei juurikaan ole akkua, loppuu heti melkein. Mitä helvettiä, olin ihan kiimoissa edelleen ja pakko saada vielä toinen orgasmi ...

No kokeilen, jos sormilla irtoaisi toinen orgasmi, mutta en mä jaksa kauaa, ja tuntuu, että en kyllä saa. Mietin hetken, että mitä vittua nyt teen, pakko saada toinen orgasmi, aivan hirveä tykytys vielä pillussa ja kiima päällä. Ei kun vaan housut ja pikkarit jalkaan, ja lähden ajamaan kotiin, että haen vaikka Satisfyerin, tai pikku Wandin. Onneksi X oli silloin kaupassa käymässä, niin ei tarttenut alkaa selitellä, mihin lähden vielä. Kävin hakemassa Satisfyerin, KiimaKyrvän ja Cleopatran, ja ei kun ajan takaisin samaan paikkaan. Mietin, olisiko ollut lähempänä mitään, mutta ei tullut mieleen.Kun olen perillä niin ei kun taas kenkä ja pikkarit pois, porno päälle. Liukkaria pilluun ja KiimaKyrvälle ja se pilluun ekana, dildotan sillä hetken aikaa, sitten otan Satisfyerin, ja se klitorikselle. Kyrpä pois ja jatkan sillä, vittu ihan jäätävä orgasmi ja vähän taas samalla squirttaan. Kunnon sormetusta perään ja kyllä ruiskuaa kunnolla, ja näillä sormetuksilla saan tietty aina orgasmeja. Useamman kerran sormetan, tuntuu niin saatanan hyvältä. Sitten vaan vaatteet päälle ja kotiin, kylläpä oli hyvä, vaikka säätöä olikin. Aika paljon olin valmis näkemään vaivaa, että sain toisen orgasmin.

Illalla kun mentiin sänkyyn, niin otin X:n käden käteen, annan pusun ja sanon hyvää yötä, X:llä huulessa herpes niin ei voinut suulle. En olettanut, tai odottanut, että on seksiä, koska aamulla oli, ja just tästäkin asiasta oli juuri väännetty, että onko taas viikonlopulle kauheat odotukset ja oletukset seksin suhteen? Kyllä mä olin illalla siinä haaveillut joko kunnon fistauksesta, tai että olisi kokeiltu sitä vibrallista anaalitappia.


No X ottaa liukkarin ja minä laitan pyyhkeen alle. Alkaa heti ensiksi taas tehdä orgasmikontrollia, ja on niin helvetin hyvä. Parit kunnon ruiskorgasmit, ja kyllä taas pillumehua tulee ja huudan, ja X hyssyttelee, että olisin hiljaa.Kohdunkaulasta kunnon orgasmi myös ja siihen perään kunnon pillun ruuvausta. Sitten otan anaalitapin ja pyydän, että X laittaa tuhdimpaa anaaliliukkaria. Kaksi pampulaa menee helposti, mutta kun X painaa kolmannen sisään, niin ei hyvä, sattuu vähän, ja vedän sen pois. Lämmitellään tällä vähän, kun haluan, että kokeillaan vibrallista anaalitappia. Laitan sen sisääni, tai no en todellakaan kokonaan, se on aika pitkä kuitenkin, päälle värisemään. Ei tunnu oikein miltään, pyydän, että X sormettaa samalla ja minä hieron klittaa. No vittu mä mitään orgasmia saa, vittu, ihan paska, mulla oli niin kovat odotukset. Pitää joku kerta kokeilla, että laittaa samalla Cleopatran pilluun tai Ruusun klitorikselle. Jos ei onnistu, niin sitten mä taidan luovuttaa näissä anaalijutuissa. Ehkä se ei vaan ole mun juttu, ei voi mitään. Aika nopeasti nukahdin, mutta hetken päästä heräsin, ja sain jonkun ihme jälkiorkun, X:kin kysyi, että mitä nyt, kun huokailin.

la 23.4.

Oli niin ihanaa, kun pystyi taas saunomisen lomassa olemaan kunnolla happihyppelyllä takapihalla istuskellen. Sain kunnon sormetukset keittiössä, ihan jäätävä lammikko lattialla. Joku lapsista avaa pesuhuoneen oven ja huutelee, että milloin äiti tuut. No X tietty lopettaa ja minäkin jo kuivaan lammikon lattialta, menevät vielä takaisin, niin ei kun lisää sormetusta ja ruiskuamista. Ai kun oli hyvä, pakko oli vähän pillua sormilla pyyhkäistä ja maistaa pillumehua, hyvää oli 😊Kyllä mä koko illan oottelin ja haaveilin, että olisikohan seksiä, mutta en sen kummemmin ladannut kovia odotuksia. Kun X on sen niin monta kertaa sanonut, ettei kannata kauheasti ladata odotuksia viikonloppuiltoihin, että seksiä on jos on. Kyllä välillä tuli ihan kyyneleet silmiin, kun mietin, että ei varmaan oo mitään, ja kauheasti kuitenkin olisin halunnut. Olisi ollut niin ihanaa, kun olisi saanut vaikka oikein kunnon fistausta, mutta olin siis varautunut, että jos ei ole, niin sitten runkkaan. Kun mentiin nukkumaan, niin sain mä sormetusta oikein kunnolla, ja squirttailin pyyhkeen märäksi, mutta enpä juuri muuta. Pettynyt olin tottakai, kyllä X kysyi, että no tehdäänkö vielä jotain, sanoin, että ei tartte, kun näkee, että nukkumaan vaan haluat, kun haukotteli. Kysyi, että no loppuiko siis ihan kesken, niin sanoin, että tottakai, olisin mä halunnut vaikka mitä. Kyllä mulle kyyneleet tuli silmiin, olin mä sen verran pettynyt. En sitten itsekään mennyt runkkaa, olin väsynyt, mutta kyllä mä seksiä olisin jaksanut harrastaa.

su 24.4.
Aamulla menin sitten X:ää halaileen, ja siitähän sitten lähti kunnon sekstailut. Ensin kunnon ristiluun käsittelyä pitkästä aikaa, eka orgasmi siitä, ai, kun tuntui hyvältä. Sitten kunnolla liukkaria pillulle, ja alkaa tehdä taas orgasmikontrollia. Kiusaa g- ja a-pisteeltä jonkun aikaa. Kyllä taas kiima ja kiihotus kasvaa ja odotan, että milloin? Sitten X laittaa kyrvälleen liukkaria, ja minun käden sille, ai vittu kun tuntuu hyvältä runkata kovaa kalua. Mä olen aivan kiihkossa ja kiimassa, hyvä etten orgasmia saa siitä. Pieni keskeytys tulee, kun kuulostaa vähän, että tuleeko joku lapsista, mutta väärä hälytys. Siitä X tulee nussimaan lähärissä, ei mene kauaa kun laukeaa sisääni. Mä olisin niin halunnut runkata spermat mun pillun päälle. X meinaa lisätä liukkaria, mutta sanon, että ei kyllä tartte. Heti perään kunnon sormetukset ja ruiskutukset.Sitten saan vielä kohdunkaulanorgasmin, ja kun vielä sormettaa, niin sanon, että teeppä kämmenellä klitoriksen päältä. Silleen ne naiset välillä vispaa, ja ruiskuaa hyvin. Tuntui aika hyvältä, mutta ei se ruiskunnut sen enempää. Vähän huono asento X:llä ehkä. Minä otan sitten vielä ruusuun, kun kovasti jo kaipaan klitorisorgasmia. Jään surruttelemaan, ja kestää kyllä jonkun aikaa. Mutta VITTU mikä orgasmi sitten kun sen saan. Huudan jonkun verran, ei vaan pysty olemaan hiljaa, ja menee sähköisku läpi koko kropan, tuntuu kyllä niin helvetin hyvältä.
Ja todella riskillä taas vedettiin, ei oo makkarin ovessa lukkoa. Eikä todellakaan peiton alla oltu piilossa. Illalla taas mietittiin ja sovittiin, että milloin on seksiä seuraavalla viikolla. Sovittiin, että tiistaina aamupäivällä klo 10-11, keskiviikkona illalla ja perjantaina kahden aikaan. Onhan tää aika tylsää näin, että kaikki on niin tarkkaan sovittua, mutta muuten käy niin, että on liian vähän seksiä mun makuun. Spontaania seksiä on aika vähän, näiden sovittujen kertojen lisäksi muu on plussaa, mutta vähintään nämä. Kyllähän mua vähän ärsyttää lauantait, kun sille päivälle on aina odotuksia, ja olisi ihana harrastaa tunti, pari villiä seksiä kun lapset on mennyt nukkumaan, ilman kelloa ja kiirettä.



ma 25.4.
Olipa hyvät runkut, pitkästä aikaa Lustin porno päälle, ja katoinkin kunnon ryhmäseksiä, olikin iso porukka, varmaan 10 ihmistä. Laitoin ensin Cleopatran pilluun ja ruusun klitorikselle, ei kyllä mennyt kauan kun eka orgasmi. Sitten otin KiimaKyrvän, ja dildottelin hetken, mutta sitten laitoin sen sohvalle pystyy, ja ratsastin sillä, oikeesti oli hyvä, ihan kuin oikea.🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹Siitä pesuhuoneeseen, ja laitoinkin sen matalalle seinään, niin aattelin, että voisi olla kontillaan ja nussia sitten siinä. Laitoin pyyhkeen polvien alle, niin olipa aika jees. Kyllä siinä sai tunteen, että joku nussii takaapäin. Parempi näin, kun seisten. Siitä vielä siirsin sen lattialle, ja hetken taas ratsastin. Siitä takas sohvalle, istun kyrvän päällä ja otan Ruusun klitorikselle. Käännyn jossain kohtaa selälleni, ja aivan jäätävä orgasmi, huudan ja kiroilen, melkein itku tulee, tuntuu niin hemmetin hyvältä. Siitä perään kunnon sormetusta g-pisteeltä, ja kyllä squirttaan oikein kunnolla, onneksi oli pyyhe alla. Sitten otan vielä lasidildon ja sillä kohdunkaulanorgasmi, lopuksi vielä sormetusta, että saa paineet squirtata pois.

ti 26.4.
Eli seksihetki oli sovittu klo 10, mutta aloitus vähän venähti, ei haitannut. Kaikki lelut, pelit ja vehkeet valmiiksi ja pitkästä aikaa myös porno päälle. Laitettiin sama ryhmäseksi pätkä pyörimään. Aluksi X laittaa liukkaria nänneille ja hauskasti niitä painelee, mua ihan naurattaa 😊. Sitten yllättäen jo alkuvaiheessa nappaa raipan ja antaa pyllylle vähän, kyllä se heti tuntuu kuitenkin.Sitten liukkaria pillulle, ja alkaa käsitellä klitorista taitavasti. Ihanaa kiusaamista, kutittelua, pyörittelyä jne. Siitä olikin jo aikaa kun viimeksi olin saanut kiihotusta suulla tai sormilla, taisi olla kylpylässä pääsiäisenä. Ja kylläpä oli orgasmikin sellainen, että huomasi siitä olleen aikaa. Siis oikeasti tuntui, että taju lähtee. X jatkaa kiihottamista ja pari pienempää orgasmia perään, vaihtaa sormien liikettä poikittais suuntaiseksi, niin sanon, että ei kun samalla tavalla kun äsken. Ja vielä kolmas orgasmi perään. Mä oon tän jälkeen ihan jossain fääreissä, menen kippuraan ja huohotan.Sitten avaan jalat, että saa sormettaa, mutta eipä X suoraan sormeta, vaan tekee taas orgasmikontrollia. Ja sitten sormettaakin sillä uudella tyylillä, niin vittu kun räiskyy pitkin reisiä ja mun naamalle asti. Ja siitä sitten vasta kunnon a-pisteen sormetusta, kyllä pulputtaa, olen taas kun Niagaran putous. Sitten tuleekin KiimaKyrpää pilluun ja samalla x kiihottaa klitorista sormilla. Ihan helvetin hyvä ja kunnon orgasmi. Seuraavaksi kunnon fistausta, ruuvausta ja orgasmeja vaan satelee. Siitä kohdunkaulanorgasmi, ja on kyllä ihan jäätävä. Mun toinen jalka vaan tärrää, tähän perään taas sormetusta, ja jalka tärrää ja mä huudan. Sitten nousen seisomaan ja nojaan hoitopöytään. X ottaa raipan ja antaa piiskaa, ensin se osuu vai toiseen pakaraan ja se pää osuu reiden sivuun, niin neuvon missä asennossa piiskan pitää olla, että se osuu paremmin. Hetken piiskaa, niin saanhan mä taas orgasmin, sitten sanon, että vittu kun nyt saisi sormetusta samalla. No heti tajuan, että no mähän sormetan itse, ja ai saatana kun oli hyvä näin. Pillumehut ruiskuaa lattialle ja kyllä voimistaa orgasmia selkeästi. X nussii takaapäin ja laukeaa sisääni, loppuun parit sormetukset, 40 min nautintoa ja joku 10 orgasmia.




ke 27.4.
Oltiin sovittu, että illalla on seksiä, tiesin aika varmasti, että saan vaan käsiseksiä, mutta ei se minua haittaa. Otin pikku Wandin klitalle, ja X sormettaa samalla g-pistettä. Sen verran voimakaamin X ehkä sormetti, että ei tuntunut ihan "puhtaalta" pelkältä klitorisorgasmilta, mutta hyvä oli, oikein tähtiä näkyi silmissä. Ja tässäkin sain pari pienempää perään. Onkin pakko pitää pieni tauko, yleensä lelun jälkeen ei oo tarttenut, mutta johtui varmaan, kun tuli niitä pienempiä perään. X tekee taas jonkun aikaa orgasmikontrollia, on kyllä hyvä, mä tykkään. Ja vittu sitten kun saa laueta kunnon ruiskuorgasmiin, ai saatana.X kysyy, että mitäs sitten, jälleen saan tilata orgasmilistalta, ja pyydän kohdunkaulanorgasmeja. Tai minä sanon, että sieltä syvältä, ja saankin kymmenisen minuuttia pelkkää kohdunkaulan käsittelyä, aii helvetti, kun tuntuu hyvältä. Se on niin erilainen orgasmi kuin muut. Se kasvaa ja kestää ja on sellaista jatkuvaa hyvänolon tunnetta ja pari niistä päätyy orgasmiin. Sitä voi vaan jatkaa, ei tartte lopettaa välissä, siitä jää mahtava hyvänolon tunne, vähän sellainen orgastinen tila.

Suosittelen kyllä kaikille, että tutustutte kohdunkaulanorgasmiin. Jos tuntuu, että sormilla ei ylety, niin sitten kannattaa hankkia lasidildo, ja kokeilla sillä. Mutta tosi varovasti sinne pitää mennä. Loppuun sain vähän kevyttä fistausta ja kunnon ruiskutukset, kyllä oli hyvää käsiseksiä.

to 28.4.

Runkkauspäivä oli tänään, ihana kun sai rauhassa nautiskella. Märkää oli, kuten kuvasta näkyy, lisäksi kastui pyyhe ja ohi meni sohvallekin. Erika Lustin porno päälle, Endless Fun pilluun surisemaan ja Ruusu klitorikselle. Kohta kunnon orgasmi, siitä heti perään sormetusta, ja ekat mehut sormille ja pyyhkeelle. Sitten otan KiimaKyrvän ja dildotan hetken, mutta sitten siirryn pesuhuoneeseen. Laitan sen seinään matalalle, menen polvien päälle, ja nussin sitä oikein kunnolla. Vittu, kun on hyvä, siirrän sen sitten lattialle pystyyn ja ratsastan sillä, vielä parempi. Ja orkkuja tulee, ja painetta kertyy pilluun, kuten silloinkin kun X nussii. Joten kunnon sormetusta seisten, ja squirttaan ihan valtavasti lattialle, kuten näkyy. Käsi ihan märkä ja pitkin reisiä valuu myös.

Vielä takas sohvalle ja pelkkä ruusu klitorikselle, ja ai saatana mikä ORGASMI. Huudan, ja kiroilen vittu, vittu, vittu... parempi orgasmi kuin eka, ja pakko vielä sormettaa, ja squirttaan niin helvetisti edelleen. Välillä ihmettelen, että miten sitä pillumehua voikin niin paljon tulla. Ja näköjään ohi meni sohvallekin.kuva



pe 29.4.

Tänään taas tunti mahtavaa seksiä, lelut esille ja porno päälle. Ei vielä suuseksiä, mutta sitten ajattelin, että otetaan kunnon fistausta ja piiskausta. Menen hoitopöydälle, ja X laittaa silmälaput silmille. Ja aloittaakin piiskannaruilla kiusaamisen, hivelee pitkin kehoa ja pillua. Sitten tunnen nivusissa jotain, mutta en tunnista, että millä koskettaa. Kääntää perseen ja alkaakin piiskata kevyesti raipalla, sellaista kevyttä naputtelua pakaralle. Minä odotan jännittyneenä ja kiimaisena, että piiskaako kovempaa vai ei? Onpa kiihottavaa, ja laput silmillä, niin lisää sitä kiihotusta. Olin vähän jopa pettynyt, kun ei antanutkaan kunnolla.Sitten alkaa kunnolla klitoriksen kiihottaminen sormilla, ai kun mä nautin ja odotan kunnon orgasmia. Ja vittu kyllähän taas tulee, iso ja varmaan kolme pienempää perään. Sitten niin jäätävää squirttaamista sormetuksella, kuten pyyhkeestä näkyy, olen kun Niagaran putous. Kohdunkaulanorgasmin jälkeen hanska käteen ja Fisting geeliä pilluun, ja X lähtee fistaamaan kunnolla. Kyllä koko nyrkki menee, mutta jää kirraamaan siihen tiukkaan kohtaan. Ei se sinne sujahda, en tiedä miten siitä pääsisi eteenpäin? Ehkä siinä kohdassa pitäisi tehdä pitkään pientä liikettä edestakas? Olisi niin siistiä, että voisi nyrkkiä ruuvata siellä syvällä tai "nussia" nyrkillä edestakas. En mä tästä silleen kunnon orkkua saa, mutta kun siirtää kättä taaksepäin, ja ruuvaa siinä, niin on niin helvetin hyvä, ja kyllä saan kunnon orgasmeja.Sitten takaapäin nussintaa, kun X on lauennut, niin saan raippaa perseelle. Vähän liian nopeaa ja kevyesti X piiskaa, niin sanon, että teeppä hitaammalla rytmillä ja kovempaa. Niin vittu mä saan taas orgasmin, ja nyt osittain siitä pienestä kivusta. Sellainen kivun ja kiiman sekoitus, sormetan samalla, ja niin helvetin hyvä, ruiskii lattiallekin vähän, sormet haisee spermalle. Kyllä perse punoitti oikein kunnolla tämän jälkeen, tuli ihan kunnon mustelma. Vielä yhdet kunnon sormetukset loppuun, peilistä katselin turpeaa pilluani, olipa hieno. Kyllä oli niin nussittu olo tämän setin jälkeen. Illalla sain vielä kunnon setin sormetusta, ja samalla vähän runkkasin X:ää.

la 30.4.

Aamulla X tuli halaileen ja suuteleen, laitan pyyhkeen alle, ja liukkaria tulee pillulle. X hipelöi vähän klitorista, mutta sitten olisi jo sormettamassa. Mä niin kaipaan klitoriksen koskettelua, ja ohjaan sormet siihen. X alkaa kiihottaa klitorista ihan kunnolla, ja minä vähän mietin, että saankohan klitorisorgasmia, kun lapset hereillä toisessa huoneessa, ja aika hiljaa sitten pitäisi olla.Tulee parikin keskeytystä, kun kuulostaa, että tuleeko joku lapsista huoneeseen, onneksi väärä hälytys. X lopettaa jossain kohtaa ja sanoo, että käsi väsyy, voisko ottaa vaikka jonkun lelun, mutta hiljaiset ruusu ja pupu on eri huoneessa. X kuitenkin jatkaa loppuun, ja kyllä saan kunnon orgasmin. Enhän mä ihan hiljaa pysty oleen, niin X yskii tekoyskää, ettei mun ääntelyt kuuluisi. Ihana kun X nykyään automaattisesti jatkaa kiihottamista ekan orgasmin jälkeen. Joten taas sain pari pienempää perään. Kunnon sormetusta perään, niin ihan helvetinmoista squirttailua. Hetken makoilaan ja kysyn, että vielä yhdet sormetukset? Niin X siihen sitten sanookin, että hän vaan tuli halaileen, niin sitten piti vetääkin koko "setti", että käsi ihan kipeenä, ja pistää ihan niskaan, että olis hän sormetukset voinut tehdä, mutta ei hän nyt aatellut, että muuta. Minä siihen, että no eihän yleensä ole, ja nyt vaan niin kaipasin klitorisorgasmia ja suht helposti sitten sen sainkin. Ja tuli ihan syyllinen olo itselle, että olin nyt sellaista odottanut. X sitten kysyi, no että sormetanko vielä? Sanoin, no ei kyl tartte, kun noin sanoit, antaa olla.

Vappusaunomisen lomassa, olen happihyppelyllä takapihalla, ja X tulee sinne, että no tässä nyt voin sormettaa. Ihan vitun hyvä ruiskia ulkona takapihalle, vielä pornompaa kuin keittiössä. Siitä siirrytään keittiöön, ja tuttu nurkkaus, niin siinä vielä jatkuu, pieni lammikko vielä siihen. X valmistelee iltaruokaa ja sanoo, että oliko hyvä tuolla ulkona? Istahdan polvelle, no joo oli, tunnetko, kun pillu märkänä, hinkkaan pillua reittä vasten. Saunan lauteilla oli pakko vielä vähän itse sormettaa.
Myöhemmin vielä X heittää, että no nyt alkaa takapihalla nurmikko kasvaa, kun on hyvin lannoitettu 😀

Illalla kun katsotaan telkkaria ja juodaan viiniä, niin vähän haavailen ja odotan, että olisikohan vielä seksiä illalla, X oli hyvällä vappumeiningillä siinä ollut päivän ja illan. Mutta hän meni hieman aiemmin sänkyyn, minä pesin vain hampaat, niin eiköhän hän ollut jo nukahtanut, yritin mennä halaileen ym. mutta kääntää vaan kylkeä. Mua ois niin panettanut, ihana olisi ollut harrastaa tunti villiä seksiä. Yritin vielä toisen kerran, mutta ei mitään. Mulle tulee niin paha mieli, itku ja kyyneleet silmiin. Menen olkkariin hetkeksi istumaan ja itkemään. Oli taas niin virhe herätellä toiveita, odottaa ja olettaa, juuri siitä tulee se paha pettymys. Ja X on useasti sanonut, että ei kannata ladata mitään odotuksia seksin suhteen perjantai ja lauantai illoille, niin, eipä näköjään. Hirveä riitahan ja paska fiilis tästä sitten tuli Vappupäivälle.